TALOUSMETSÄN LUONNONHOITO
Teksti Armi Purhonen Kuva Erkki Oksanen , Luonnonvarakeskus
L ehdot antavat mahdolli- suuden kurkistaa jääkauden jälkeiseen aikaan, noin 8 000 vuoden taakse, jolloin nykyisen Suomen alueella alkoi koivun ja männyn val- takausien jälkeen rehevien lehtometsien vaihe. Metsät kasvoivat män- nyn, koivun, lepän ja haavan ohella jaloja lehtipuita kuten tammea, lehmusta, jalavaa ja pähkinäpensasta selvästi niiden nykyistä levinneisyysaluetta pohjoisempana. Lehtojen kukoistuskausi päättyi ilmas- ton viilenemisen myötä. Viimeisten 2 000–3 000 vuoden aikana metsämme ovat luontaisen kehityskulun kautta muut- tuneet havupuuvaltaisemmiksi. Kun ih- minen alkoi raivata maata, päätyi suuri osa siihen saakka säilyneistä lehdoista viljely- käyttöön. Tältä aikakaudelta säilyi pääosin pieniä, raivaamisen ja kulkemisen kannalta vaikeita lehtokohteita, ja nykyisin lehtojen osuus Suomen metsäalasta on vain noin prosentin luokkaa.
suojeltu lehtojensuojeluohjelmassa, johon kuuluu 436 lehtoaluetta, pinta-alaltaan noin 5 300 hehtaaria. Lehtoja suojellaan myös METSO-ohjelman avulla. Talousmetsälehtojen hoitoa WWF:n kanssa Talousmetsälehdoissa tehtävien hakkui- den yhteydessä voidaan säästää tai lisätä monimuotoisuuden kannalta merkittäviä lehdon rakennepiirteitä ja näin edistää lehtolajiston elinolosuhteita luonnonti- laisia lehtoja paljon laajemmalla pinta- alalla. Lehtoja hoidetaan vaalimalla ker- roksellisuutta, suosimalla jaloja ja muita lehtipuita, poistamalla kuusta ja lisää- mällä lahopuumäärää. Lahopuu onkin yksi tärkeä lehtolajiston monimuotoi- suutta kasvattava tekijä. Metsä Group ja WWF Suomi ovat yhteistyössä järjestäneet metsätoimihenki- löille koulutusta talousmetsälehtojen käsit- telystä. Samassa yhteydessä on käyty läpi paahderinteiden hoitoa. Osana projektia
Metsä Group on toteuttanut ohjeistuksen mukaisia luonnonhoidollisia hakkuita ja näin edistänyt lehto- ja paahderinnelajiston elinoloja puuntuotannon ohella.
Osa lehdoista ei täytä metsälain vaati- muksia esimerkiksi luonnontilaisuuden tai pienialaisuuden osalta ja on siksi metsä talouskäytössä olevaa talousmetsää. Käsit- telemällä näitä niin kutsuttuja talousmetsä lehtoja niiden luontoarvot turvaavalla tavalla edesautetaan metsäluonnon monimuo- toisuuden ja lehtolajiston säilymistä. Esi- merkiksi kuusettuneessa lehdossa voidaan poistaa osa varjostavista kuusista lehtipuu- osuuden ja kerroksellisuuden lisäämiseksi. Lahopuujatkumosta huolehtiminen lisää voi- makkaasti luontoarvoja. Talousmetsälehdot
Pohjoisen monimuotoisuuden huippua
Metsien uhanalaisten lajien lukumäärän jakautuminen eri elinympäristöihin
Olennainen ero kangasmetsään ver- rattuna on se, että lehdon maaperä on vilkkaan hajotustoiminnan ansiosta runsasravinteista lehtomultaa, mikä luo edellytykset runsaan kasvilajiston esiin- tymiselle. Lehtokasvillisuuden korkeasta perustuotannosta riittää puolestaan ener- giaa laajalle ravintoverkolle: runsaslajinen puusto, pensaat ja pintakasvillisuus yllä- pitävät korkeaa sieni- ja hyönteislajiston monimuotoisuutta. Lehdot ovatkin ympäristöään selvästi rehevämpää, kerrostunutta ja runsasla- jista metsää. Suurin osa lehdoista sijaitsee eteläisimpien rannikkoseutujen ja ete- läisimmän saariston muodostamalla he- miboreaalisella vyöhykkeellä ja lehtokes- kusten alueella. Lehtokeskuksia esiintyy Etelä-Hämeestä aina Kittilän korkeudelle kalkkikiven tai muiden emäksisten kivi- lajien esiintymiä mukaillen. Vaikka lehdot esiintyvät yleensä pieni alaisina, voi lehtokeskusten alueella ta- vata suuriakin lehtoja. Lehtokeskusten la- jistolla on alueellisia erityispiirteitä, mikä lisää lehtolajiston monipuolisuutta ja toisaalta rajoittuneisuutta tiettyyn maan- tieteeseen. Esimerkiksi Keski-Karjalan lehtokeskuksessa esiintyy kaakkoista leh- tolajistoa edustavaa lehtoukonhattua, jota ei muualla Suomessa tavata. Lajistollisesti merkittävimpiä lehto- kohteita eri kasvillisuusvyöhykkeillä on
VIIMEISIMMÄSSÄ Suomen lajien uhanalaisarvioinnissa uhanalaiseksi luokiteltiin 2 247 eliölajia, joiden jou- kosta 814 lajin ensisijainen elinympäristö on metsä. Tästä joukosta noin puolelle näistä lajeista lehdot ovat ensisijainen elinympäristö, minkä vuoksi lehtojen säily- minen on metsäluontomme monimuotoisuuden ja laji- rikkauden kannalta hyvin tärkeää.
Vanhat tai lahopuuta sisältävät lehtometsät Muut lehtometsät Vanhat metsät, erittelemätön Vanhat kangasmetsät, pois lukien lehdot Muut kangasmetsät
LEHDOT –METSÄLUONTOA RUNSAIMMILLAAN Lehtoja on Suomen metsäpinta-alasta vain noin prosentti. Samalla uhanalaisista metsälajeistamme noin puolet on ensisijaiselta elinympäristöltään lehtolajeja. Talousmetsälehtojen luonnonhoidon keinoin on mahdollista edistää lehtolajiston säilymistä ja näin monipuolistaa niin metsälajistoa kuin maisemaakin.
Harjumetsät
Palaneet ja muut nuoren kehitysvaiheen metsät Tunturikoivikot
Metsä, erittelemätön
Sertifioiduista metsistä
METSÄLAIN turvaamia lehtokohteita ovat ympäröivästä metsästä selvästi erottuvat tuo- reet, kosteat ja kuivat lehtolaikut, joiden omi- naispiirteisiin lukeutuvat lehtomullan ohella vaatelias kasvillisuus sekä luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen puusto ja pensas- kasvillisuus. Luonnonsuojelulain nojalla on lehtojen luontotyypeistä suojeltu jalopuumet- sät ja pähkinäpensaslehdot. Suomen PEFC-metsäsertifiointikritee- rit laajentavat lehtojen käsittelyyn liittyviä
rajoituksia niin kutsuttujen talousmetsäleh- tojen suuntaan niin, että lehtipuuvaltaisissa lehdoissa on säilytettävä niiden tärkein omi- naispiirre eli mielellään useasta puulajista
koostunut lehtipuuvaltainen puusto. Näin ollen talousmet- sälehdon kasvatushakkuussa on huolehdittava siitä, että lehtipuiden osuus jäävän puuston tilavuudesta on yli puolet.
metsä groupin viesti | 29
Powered by FlippingBook