Metsä Groupin Viesti 2 - 2024

2/24

METSÄ GROUPIN VIESTI

ORASTAVAA KASVUA V uoden 2024 ensimmäinen nel- jännes toteutui Metsä Groupin useimpien liiketoiminta-aluei- den osalta edellisvuoden lop- Rakentaminen on jatkunut heikkona Euroopan päämarkkinoilla, mikä näkyy erityisesti havuvanerin heikkona kysyn- tänä. Kerto LVL -tuotteiden kysyntä on kuitenkin vahvistunut. Markkinahavusellun kysyntä-tar-

puun verrattuna vahvistuvassa mark- kinatilanteessa. Orastavan kasvun ja kysynnän vahvistumisen tilanteessa neljän viikon poliittisten lakkojen vaiku- tus Metsä Groupin tulokseen on todella merkittävä, sanoo Metsä Groupin pää- johtaja Ilkka Hämälä . Valtaosa konsernin Suomessa sijaitse- vista tehtaista seisoi satamalakon ja rauta- teiden tavaraliikenteeseen kohdistuneen lakon vuoksi 2–3 viikkoa. Tulosvaikutuk- sen arvioidaan olevan 60 miljoonaa euroa. ”Pitkän poliittisen lakon vaikutukset asiakassuhteisiin ovat vakavat. Tällai- nen ammattiyhdistysliikkeen vastuuton toiminta vahingoittaa mahdollisuuksia kehittää suomalaista teollisuutta pitkä- jänteisesti”, Hämälä toteaa.

jonta-tilanteen odotetaan tiukentuvan ja sellujen keskihinnan arvioidaan nouse- van ensimmäisestä vuosineljänneksestä. ”Havusellun tarjontaa laskevat Kemin biotuotetehtaan pitkä korjausseisokki, tuotantolaitosten sulkemisten aiheut- tama globaali tuotantokapasiteetin lasku ja toimitusketjujen pullonkaulat.” Ensikuitukartonkien alkuvuoden hyvän kysyntätilanteen odotetaan jatkuvan. Pehmopaperiliiketoiminnassa odotamme inflaation tulevalla neljännek- sellä jatkuvan erityisesti palkankorotus- ten seurauksena ja tiettyjen raaka-ainei- den hintojen myös nousevan, Hämälä toteaa.

Metsä Groupin liiketoiminta-alueiden tulokset

Liikevaihto , milj. euroa

Vertailukelpoinen liiketulos , milj. euroa

1–3 2024

1–3 2023

1–3 2024

1–3 2023

Puukauppa ja metsäpalvelut

615,6

601,3

12,6

6,8

Puutuotteet

140,1

161,8

7,4

24,6

Sellu ja sahat

584,5

668,6

-14,7

134,3

Kartonki

483,7

542,1

31,5

88,7

Pehmo– ja tiivispaperit

297,7

343,1

41,1

46,8

LUE METSÄ GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS OSOITTEESSA METSAGROUP.COM/FI

47

Powered by