Metsä Groupin Viesti 4 - 2020

INVESTOINNIT

TEKSTI LEENA SALMINEN KUVAT ELMERI ELO Metsä Group rakentaa Raumalle maailman moderneinta sahaa, jonka vuosituotanto tulee olemaan 750 000 kuutiota mäntysahatavaraa. Saha käynnistyy loppuvuodesta 2022. Sahan rakennustyöt alkoivat elokuussa ja ovat edenneet laaditun aikataulun ja suunnitelmien mukaisesti. R auman sahan rakennustyömaalla töiden Runkopilarit kohoavat Rauman sahan rakennustyömaalla

jatkuvat maanalaisten sähkö-, putki- ja putkijohteiden rakentamisella.” Turvallisuus- ja ympäristöasiat ovat sahaprojektille tärkeitä asioita. Rauman sahan rakennukset rakentaa Skanska, jolla on vahvaa näyttöä turvallisesti hoide­ tuista rakennustyömaista. Lisäksi Metsä Fibre ottaa tarkasti huomioon harmaan talouden torjunnan tilaaja­ vastuulain edellyttämällä tavalla. Parhaillaan työmaalla työskentelee noin 25 yritystä ja yhteensä noin 100 henkilöä. Jokainen rakennustyö­ maalla työskentelevä henkilö suorittaa yleis- ja työmaan turvallisuusperehdytyksen ennen kuin saa kulkuluvan. Koronaviruspandemian aikana Rauman sahan raken­ nustyömaalla noudatetaan Metsä Groupin tarkkaa ohjeistusta niin yksilö- kuin ryhmätasolla taudin torjumiseksi. Rauman sahan operaattorien valinnat käynnissä Rauman sahan operaattorirekrytoinnin ensimmäisen ryhmän hakuaika päättyi syyskuun lopulla. Hakemuk­ sia saatiin noin 600. Tehdaspäällikkönä Liisa-Maija Perävainiolla on ainutlaatuinen tilaisuus, kun hän pää­ see rekrytoimaan tulevalle sahalleen henkilökunnan. ”Hakemusten suuri määrä osoittaa sen, että mahdol­ lisuus päästä hyödyntämään työssään uutta teknologiaa ja työskentelytapoja kiinnostaa hakijoita. Uusi tekno­ logia mahdollistaa siirtymisen työpisteiltä valvomotyös­ kentelyyn ja jatkuvaan käyntiin. Rauman sahan tule­ vassa toimintamallissa keskeistä on henkilöstön moni- ja syväosaaminen sekä käyttäjäkunnossapito. Haastatteluissa on tullut esille selvästi Metsä Groupin houkuttelevuus työnantajana”, Perävainio sanoo. Barona on toiminut Metsä Fibren kumppanina hakemuksien käsittelyssä. Perävainio kertoo, että ensimmäisen haastattelukierroksen haastattelut on toteutettu etänä, esimerkiksi Teamsin välityksellä. Toi­ sella kierroksella haastateltavat tavataan kasvokkain.

etenemisen huomaa selkeimmin lajittelu­ linjastojen alueella, jossa perustusten teko ja anturoiden valutyöt ovat käynnissä. Pys­ tytettyjen runkopilareiden määrä linjastoilla kasvaa koko ajan. Lokakuun lopussa aloitettiin liimapuu­ rakenteisten kattopalkkien asennukset runkopilarei­ den päälle. Liimapuurakenteissa käytetään Metsä Groupin saha­ tavaraa. Rauman sahan projektijohtaja Harri Haapaniemi toteaa, että rakentamissa käytetään paljon konsernin omia puutuotteita, ja valmiissa rakennuksissa puu tulee näkymään selvästi niin sisällä kuin ulkona. ”Kuivaamoiden laatan raudoitustyöt ovat myös par­ haillaan käynnissä. Laatta on kooltaan yli kaksi heh­ taaria. Kuivaamorakennusten ja -laitteistojen rakenta­ minen alkaa alkuvuodesta 2021. Maanrakennustyöt

Rauman sahan tehdaspäällikkö Liisa-Maija Perävainiolla on ainutlaatuinen tilaisuus rekrytoida sahan henkilökunta. Ensim- mäisellä hakukierroksella operaattoreiden paikasta oli kiinnos- tunut noin 600 hakijaa. Toinen hakukierros alkaa 7. joulukuuta.

46 | metsä groupin viesti

Powered by