STRATEGIA
TEKSTI HANNA KALLIOMÄKI KUVITUS METSÄ GROUP Ilmastonmuutos on ollut yksi menneen kevään ajankohtaisimmista ja laajimmista keskustelunaiheista niin Suomessa kuin Euroopassa. Hyvä niin, mutta on syytä muistaa, että kyseessä ei ole vain vaalikampanjoiden aihe. Ilmastonmuutos ja sen hillintä on globaali asia, johon jokaisen yrityksen, organisaation ja yksilön on suhtauduttava asianmukaisesti. M eillä Metsä Groupissa kestävän kehityk Kunnianhimoiset kestävän kehityksen tavoitteet osana konsernin strategiaa sen nouseminen vahvemmin ja konkreetti semmin yhteiskunnalliseen keskusteluun on otettu ilolla vastaan. Pitkäjänteinen
tuotteita ovat luonnollisesti erilaiset puutuotteet, kuten sahatavara, Kerto- ja vanerituotteet. Kestävään metsänhoitoon kuuluu olennaisesti myös toimet metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Tämä huomioidaan jo metsänhoitotoimenpiteiden suunnittelussa. Lahopuun määrän lisääminen on yksi merkittävimmistä metsäluonnon monimuotoisuutta tu kevista keinoista. Metsänomistajien kanssa sovimmekin tekopökkelöiden jättämisestä sekä harvennus- että uudis tushakkuiden yhteydessä. Niiden jättäminen yhdeksälle kohteelle kymmenestä on tavoitteemme. Säästöpuu ryhmien jättäminen huomioidaan aina uudistushakkui den yhteydessä. Luovumme fossiilisista polttoaineista Tuotantolaitoksemme ovat maailmanlaajuisessa ver tailussa huippuluokkaa. Jo nyt 90 prosenttia tuotanto laitoksillamme käytetyistä polttoaineista on puu- ja sivuvirtapohjaisia. Tämä tarkoittaa, että tuotannon sivuvirroista jakeet, joita ei voida hyödyntää materiaa leina, käytetään uusiutuvan energian tuotantoon. Näin mitään ei mene hukkaan. Jatkuvan parantamisen ajatus ohjaa meitä kehitty mään, joten vuoteen 2030 mennessä tavoitteemme on toimia täysin ilman fossiilisia polttoaineita. Näin myös tehtaidemme omat fossiiliset CO2-päästöt olisivat nolla. Fossiilisista polttoaineista luopuminen on ilmastonmuu toksen hillinnän kannalta kaikkein tärkeintä, sillä maa palloa lämmittävistä päästöistä 88 % tulee nimenomaan fossiilisista polttoaineista. Kehitämme resurssien käyttöä kiertotalousajattelun mukaisesti. Tällä hetkellä tuotannon sivuvirroista 94 % pystytään hyödyntämään ja tavoitteemme vuoteen 2030 mennessä on 100 %. Myös prosessiveden käytön tehosta mistoimet jatkuvat ja tavoittelemme nykyhetkestä 25 % parannusta seuraavan 11 vuoden aikana.
työmme sekä ympäristön että ilmaston hyväksi on vahvalla pohjalla ja tästä on hyvä jatkaa. Voimme kansainvälisissäkin tapaamisissa ylpeänä esitellä toi mintamme perustaa: kestävää metsänhoitoa, resurssi viisasta ja ilmastomyönteistä tuotantoa sekä biokierto talouden lippulaivatuotteita, jotka pitkässä käytössä toimivat hiilivarastoina ja lyhyemmässä kierrossa ovat täysin kierrätettäviä. Näkymämme tulevaisuuteen on valoisa. Kun konser nin strategiaa päivitettiin viime vuonna, kestävän kehi tyksen rooli vahvistui entisestään. Tämän myötä määrit tyivät konsernin uudet ja kunnianhimoiset, vuoteen 2030 asetetut strategiset kestävän kehityksen tavoitteet. Tavoitteiden neljä teema Strategiset kestävän kehityksen tavoitteet voidaan jakaa neljään teemaan. Ne liittyvät kestävään metsän hoitoon, ilmaston ja ympäristön huomioimiseen tuotannossa, vastuullisiin tuotteisiin sekä eettiseen tapaamme toimia. Kuten jo osuuskunnalle yli 80 vuotta sitten annetusta nimestäkin ymmärtää, metsä ja sen hyvinvointi on meille kaiken lähtökohta. Tavoitteemme on vuoteen 2030 men nessä lisätä tuntuvasti metsiin ja valmistamiimme tuottei siin sitoutuneen hiilen määrää. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tuemme eri laisin toimin metsän parempaa kasvua ja kasvun myötä parempaa hiilen sitoutumista. Lisäämme aktiivisen metsänhoidon toimia, muun muassa harvennuksia, jol loin jäävä puusto saa enemmän tilaa ja valoa kasvaakseen vahvemmin. Lisäämme myös pitkän käyttöiän tuotteisiin sitoutuvan hiilen määrää. Tärkeimpiä pitkän käyttöiän
22 | metsä groupin viesti
Powered by FlippingBook