Metsä Groupin Viesti 1 - 2019

KESÄHARVENNUKSIIN SAA 70 PROSENTIN ENNAKON Kun puun käyttö Suomessa lisääntyy, on tärkeää hoitaa metsiä hyvin ja pitää ne elinvoimaisina. Omistajajäsenet saavat 8.2.–30.4.2019 tehdyissä puukaupoissa kesäkorjuukelpoisille harvennuksille 70 prosentin ennakkorahoituksen ilman kuluja. TEKSTI KRISTA KIMMO KUVA SAMI KARPPINEN H arvennusta tarvi- taan, jotta puusto pysyy elinvoimaisena. ”Sillä tehdään tilaa kasvamaan jääville puille, jotta ne järeyty- vät nopeammin arvok-

paperilla tehtäviä kauppoja. Viime vuonna yksityismetsistä ostamastamme puusta 35 prosenttia ostettiin sähköisesti. Koko summan voi sijoittaa A-lisäosuuksiin ”Kyse on rahanarvoisesta edusta – varsinkin, jos omistajajäsen sijoittaa rahat A-lisäosuuksiin kasvamaan korkoa. Kampanjaennakon voi halutessaan sijoit- taa ennakonpidätyksen jälkeen vaikka kokonaisuudessaan A-lisäosuuksiin”, Jumppanen sanoo. Esimerkiksi vuodelta 2017 A-lisäosuuk- sille maksettiin korkoa 6,5 prosenttia. Vuodelta 2018 Metsäliitto Osuuskunnan hallitus on esittänyt A-lisäosuuksille mak- settavaksi 7,0 prosentin koron. Edustajisto päättää lopullisesta korosta huhtikuun kokouksessaan.

Jumppanen muistuttaa, että harven- nuksen yhteydessä on syytä harkita lan- noituksen tilaamista kohteelle. ”Lannoitus on yksi kannattavimmista sijoituksista, joita metsään voi tehdä. Se kirittää metsän kasvua ja lisää samalla puustoon sitoutuvan hiilen määrää. Lannoituksen tilaaminen jo puukaupan yhteydessä on turvallista, koska käytämme indeksihinnoittelua. Jos lannoitteen hinta laskee palvelun osto- ja toteutushetken välillä, tippuu lannoituksen hinta lannoitteen osalta samassa suhteessa. Vastaavasti jos lannoitteen hinta nousee, nousee lannoituksen hinta lannoitteen osalta.”

kaiksi tukkipuiksi. Puuston kehityksen kannalta on tärkeää teettää harvennukset oikeaan aikaan. Näin saadaan kasvatet- tua merkittävästi metsään sitoutuneen pääoman tuottoa. Haluamme kannustaa omistajajäseniämme aktiiviseen ja hyvään metsänhoitoon”, puukaupan ja metsäpal- veluiden johtaja Juha Jumppanen kertoo. Kampanjan aikana maksettava 70 pro- sentin veloitukseton ennakko kesäharven- nuksille on tilillä noin kuukauden kuluessa kaupanteosta. Ennakkorahoituskampanja koskee sekä sähköisesti että perinteisesti

Osaavat yrittäjät tekevät laadukasta jälkeä

Kesäharvennuksilla tarkoitetaan käy- tännössä sulan maan aikana tehtävää

16 | metsä groupin viesti

Powered by