Tomi Salo aloitti jäsenpalvelujohtajana
Muutama viikko sitten oli Tomi Salon ensimmäinen työpäivä Metsä Groupissa. Osuustoimintapohjainen yritystoiminta on hänelle uutta, mutta hän sanoo juuri työnantajansa omis- tustaustan tekevän tehtä- västä mielenkiintoisen.
TEKSTI SIRKKU VANHATALO KUVAT SEPPO SAMULI
J outsasta lähtöisin oleva Tomi Salo, 44, tulee Metsä Grou- piin Metsäteollisuus ry:n metsä- johtajan paikalta. Tätä edunval- vontatehtävää hän hoiti lähes kahdeksan vuotta. ”Olin mukana luomassa suomalaiselle metsäteollisuudelle mahdollisimman kil- pailukykyistä toiminta- ja investointiympä- ristöä. Puun saatavuuden parantaminen on tuon tavoitteen saavuttamisessa olennainen tekijä, ja omassa tehtävässäni keskityinkin raaka-aineeseen liittyviin edunvalvontaky- symyksiin – asioihin, joista monet tehdään metsissä ja jotka tapahtuvat arvoketjussa ennen kuin puu on tehtaalla. Niihin kuu- luivat myös metsäluonnon monimuotoi- suuskysymykset.” ”Metsät ovat meidän tärkein luonnonva- ramme. Suomen metsissä on puuta enem- män kuin koskaan valtakunnan metsien inventoinnin historiassa, ja metsävaramme antavat mahdollisuuden lisätä puun käyttöä edelleen. Kun maailmassa pitää siirtyä pois fossiilitaloudesta biotalouteen, tarvitaan puuta ja siitä valmistettuja tuotteita.” Salo muistuttaa, että metsäteollisuus on huomattava työllistäjä ja veronmaksaja, sillä on suuri merkitys suomalaisten hyvin- voinnille ja maan kansantaloudelle. ”Tästä kaikesta metsänomistajat ja metsäteollisuus voivat olla syystä ylpeitä – Suomen metsissä on tehty oikeita asioita.”
Suvun ensimmäinen metsäammattilainen
Tomi Salon äiti oli töissä pankissa, ja isä oli yrittäjä. Isovanhempia asui lähistöllä, ja heidän kanssaan pääsi tutustumaan
”Yli 103 000 omistajajäsenellä on suuri vaikutus siihen, mitä suomalaisissa metsissä tehdään ja miten metsäluonto otetaan metsätöissä huomioon. Heidän päätöksillään on myös iso merkitys Suomen kansantaloudelle”, Tomi Salo sanoo.
24 | metsä groupin viesti
Powered by FlippingBook