Metsä Groupin Viesti 2-2017

PÄÄTOIMITTAJALTA

SAGA haluaa juhlia lukijoidemme kanssa sata- vuotiasta Suomea. Lehden liitteenä saat juhlavuoden kunniaksi reseptivihon, jonka ruoat syntyvät helposti ja kätevästi SAGA Leivinpaperia apuna käyttäen.

KALENTERIN mukaan kevät on jo aika pit- källä. Muuten sitä voi olla monessa pai- koin vaikeampaa huomata. Koleaa on ollut, ja luonnon heräämistä on saanut odotella aiempia vuosia pidempään. Kasvukausi on kuitenkin nyt viimein kiihtymässä. Moni metsänomistaja on tarttunut raivaussahaan tehdäkseen lisää tilaa kas- vulle. Ja jos sitä ei halua itse tehdä, apua saa Metsä Groupin metsäasiantuntijoilta ja kumppaneilta. Keinoja on monia, mutta tär- keintä on, että metsiä hoidetaan hyvin. Kun- kin metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti. Tässä lehdessä kerrotaan Metsä Groupin palvelutarjooman täydentymisestä myös uudistetulla sukupolvenvaihdospalvelulla. Sujuvat sukupolvenvaihdokset ja kuolin- pesien purkautumiset estävät tilojen pirs- taloitumista ja tukevat siten puukaupan sujuvuutta. Kyse on monen mielestä mut- kikkaasta toimenpiteestä, ja eihän se useim- mille eteen tule kuin kerran elämässä. Neu- voja ja parhaita käytäntöjä todella tarvitaan. Myös metsätilakauppaan löytyy jatkossa yhä paremmin apua, sillä Metsä Group on aloittanut yhteistyön OP Kiinteistökeskuk- sen kanssa metsätilojen välitykseen liittyen. Kehotan sukupolvenvaihdosta tai metsätila- kauppaa miettivien olemaan rohkeasti yhte- ydessä Metsä Groupin asiantuntijoihin. Puukauppa käy tällä hetkellä hyvin. Kii- tos siitä omistajajäsenillemme. Kaupanteon yhteydessä on hyvä muistaa myös sijoitus- mahdollisuudet Metsäliitto Osuuskuntaan. Osuuskorkoa maksettiin vuodelta 2016 yhteensä yli 51 miljoonaa euroa, mikä vastaa yli neljää euroa jokaista jäseneltä vastaan- otettua puukuutiometriä kohti. Hyötyjä metsä­ omaisuuden hoidosta

KESÄ

NIMITYKSIÄ Uudet puukaupan ja metsäpalvelun asiantuntijat:

Timo Hietala Kalajoki, Alavieska Puh. 050 464 1505 Markku Isokoski Haapajärvi Puh. 050 598 7761 Ville Jaatinen Jyväskylä, Muurame Puh. 050 351 4622

AJANKOHTAISTA METSÄSSÄSI

• Viime vuonna istutetut taimikot on syytä tarkastaa viimeistään alkukesästä ennen kuin pintakasvillisuus haittaa taimien havaitsemista. Normaalisti joitakin taimia kuolee ensimmäisen vuoden aikana, mutta jos kuolleita on paljon, kannattaa mitata kasvatuskelpoisten tainten määrä mahdollista täydennysistutusta varten. • Kylvökohteiden tarkempi tarkastus on viisainta tehdä vasta pari vuotta kylvön jälkeen. Osa siemenistä itää vasta toisena vuonna, ja toisaalta osa ensimmäisen vuoden sirkkataimista kuolee talven aikana. • Varttuneempien taimikoiden mahdolliset hirvi-, myyrä- ja muut tuhot on nyt helppo havaita. Taimikon heinäyksen ja varhaisperkauksen tarvetta on kuitenkin vielä vaikea arvioida, ja reheville kasvupaikoille kannattaakin tehdä uusi tarkastuskäynti myöhemmin kesällä. • Tarkastuskäyntien yhteydessä löytyvät myös tuulenkaadot, kun suunnittelet reittisi tuulelle alttiiden aukkojen reunojen ja äskettäin harvennettujen kuvioiden kautta. Yksittäiset tuulenkaadot kaukana tiestä on taloudellisinta jättää lahoamaan paikoilleen, mutta isommat määrät on pyrittävä korjaamaan pois ennen kuin ne pilaantuvat. • Ajantasaisen metsäsuunnitelman avulla hakkuiden ja hoitotöiden suunnittelu on helppoa. Jos suunnitelmasi kaipaa päivitystä, tilaa päivitys meiltä nyt heti, niin ehdit saada uuden vielä ennen vuoden loppua. • Oletko epätietoinen metsäsi hoito­ tarpeista ja hakkuumahdollisuuksista? Ota yhteyttä metsäasiantuntijaamme ja sovi maksuton tilakäynti vaikka loma-ajal- lesi, jos asut kauempana metsästäsi.

Timo Kastinen Punkalaidun, Huittinen pohjoinen, Sastamala etelä Puh. 050 362 6018

Iiro Korhonen Salo (Kiikala, Suomusjärvi) Puh. 050 308 4649

Risto Leppälä Veteli, Perho Puh. 050 433 3260

Janne Mustikkamaa Savonlinna, Punkaharju Puh. 0500 166 191

Jari Mäntylä Lieto, Masku, Naantali, Nousiainen, Raisio, Rusko, Turku Puh. 0500 114 018

Jyri Pylkkänen Rantasalmi 050 598 1480

Hyvää kevään jatkoa.

Tommi Rauhalinna Ähtäri Puh. 050 597 9393 Ari Ritaranta Seinäjoki Puh. 050 465 9346

JUHA LAINE VIESTINTÄJOHTAJA METSÄ GROUP

Kaikkien metsäasiantuntijoidemme yhteystiedot löytyvät osoitteesta: www.metsaforest.com Ota yhteyttä

metsä groupin viesti | 11

Powered by