Metsä Groupin Viesti 2-2017

METSÄT

Taimiturvalla vaivattomasti uusi metsä

kuusentaimilla. Tarvainen kannustaa muitakin metsänomistajia ryhtymään rohkeasti istutustyöhön. ”Istutus on tosi mukavaa hommaa, jossa näkee heti konkreettisesti, mitä on saanut aikaiseksi. Työtahti kannattaa kuitenkin pitää sopivan leppoisana, jottei homma ala maistua urakoinnilta. Luonto on keväällä upeimmillaan, joten ympä- ristössäkin riittää kiinnostavaa tarkkail- tavaa.” Kuusia istutetaan keskimäärin 1 800, mäntyjä 2 000 ja rauduskoivuja 1 600 kappaletta hehtaarille. Tarvainen arvioi, että päivää kohden 500–1 000 taimen istutusvauhti on aloittelijalle realistinen tavoite. Ammattimetsurit voivat istuttaa jopa 2 000 taimea päivässä. ”Maaperä, muokkausmenetelmä ja se, kuinka kauas taimilaatikoita joutuu kantamaan, vaikuttavat aina tapauskoh- taisesti ajanmenekkiin. Tärkeintä on, ettei hosu suotta. Työ tekijäänsä opettaa, ja istuttamiseen syntyykin nopeasti oma luontainen rytmi.” Taimihuollon tärkeä rooli Touko–kesäkuussa Metsä Group toi- mittaa metsänomistajille pakastetaimia, jotka voivat edelleen olla jäässä, kun metsänomistaja saa taimet haltuunsa. Tarvainen painottaa, että taimia on käsiteltävä ennen istutusta oikein, jotta ne säilyvät elinvoimaisina. ”Taimet saavat sulaa rauhassa var- joisassa paikassa vajaan viikon ennen istutusta. Kun taimet ovat täysin sulia, ne kannattaa istuttaa mahdollisimman nopeasti. Muussa tapauksessa on huoleh- dittava taimien säännöllisestä kastelusta.” Jäisiä tai kuivia taimia ei pidä koskaan istuttaa. Ennen istuttamista kannattaa tutustua huolellisesti Metsä Groupin kaikille taimia tilanneille asiakkaille lähettämään kirjeeseen, jossa kerrotaan seikkaperäisesti, miten ja millaiseen koh- taan taimi istutetaan. ”Esimerkiksi mätästetylle alalle istut- taessa pitää muistaa, että taimi istutetaan korkeimmalle kohdalle mättään päälle eikä suinkaan mättään viereen tai kaivu- rin tekemän jäljen pohjalle, mitä edelleen joskus virheellisesti tapahtuu.” Tarvittaessa Metsä Groupin metsäasi- antuntija on tavoitettavissa puhelinsoiton päässä. ”Jos on yhtään epävarma istut- tamiseen liittyvissä asioissa, kannattaa ehdottomasti olla yhteydessä asiantun- tijoihimme ja kysyä neuvoa ennen kuin laittaa taimet maahan”, Tarvainen kan- nustaa.

täydennysistutuksen ilman lisäkustannuk- sia. Palvelu sisältää tarvittaessa myös hei- näyksen tai varhaisperkauksen takuuhin- taan. Taimikko luovutetaan asiakkaalle, kun puut ovat saavuttaneet 1,3 metrin pituu- den, eikä siellä ole hoidon tarvetta. Eteläi- sessä Suomessa tähän kuluu havupuutai- mikossa aikaa yleensä 5–8 vuotta. Taimiturva on erityisen kätevä palvelu etämetsänomistajille, joilla ei ole aikaa tai mahdollisuutta seurata taimikon kehitystä ja tehdä tarvittavia hoitotöitä itse. Lue lisää: www.metsaforest.com Metsän- hoito Taimiturva

METSÄNOMISTAJALLE vaivattomimman ja varmimman tavan uuden metsän perus- tamiseen tarjoaa Metsä Groupin Taimi- turva-palvelu. Taimiturvassa Metsä Group huolehtii uudistamishakkuun jälkeen metsänomis- tajan puolesta siitä, että alueelle kehit- tyy laadukas ja täystiheä taimikko. Pal- velu sisältää laajan metsävakuutuksen, maanmuokkauksen, taimet ja niiden istu- tuksen sekä tarkastuskäynnin ja varhais- hoidon tarpeen arvioinnin istutusta seu- raavana kesänä. Mikäli taimikossa ilmenee täyden- nysviljelyn tarvetta, Metsä Group tekee

18 | metsä groupin viesti

Powered by