”Turvemaametsän uudistamista suunniteltaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota ojien kuntoon, puuston laatuun ja maaperän ravinteikkuuteen”, operaatioesimies Maritta Uutela sanoo.
MILLOIN ON OIKEA AIKA UUDISTAA SUOMETSÄ?
Turvemaametsän uudistamispäätökseen vaikuttaa ennen kaikkea puuston laatu.
Y hä useampi turvemailla kasvava metsäkuvio on ehtinyt varttua ikään ja kokoon, jolloin vuorossa on metsän uudistaminen. Ojitus- alueilla maaperän ominaisuudet ja puuston rakenne voivat vaihdella paljon samankin metsikkökuvion sisällä. Siksi uudistamispäätöksen tekeminen ei ole niin yksiselitteistä kuin kivennäismailla. ”Uudistamista on pohdittava aina tapauskohtaisesti puuston kunnon ja kasvun mukaan. Turvemailta löytyy paljon laadukkaita ja hoidettuja tukkimetsiä, mutta usein metsän tuotto voi olla hiipunut esimerkiksi tukkeutu- neista ojista, puuston huonosta laadusta tai maaperän ravinnehäiriöistä johtuen”, Metsä Groupin Kannuksen operaatioesimies Maritta Uutela perustelee. Uutelan mukaan suometsien uudistaminen on vii- meisen kymmenen vuoden aikana lisääntynyt Keski- Pohjanmaalla huomattavasti. Samalla metsänomistajien ja metsäammattilaisten rohkeus ja osaaminen suometsän uudistamisessa ovat kasvaneet.
Powered by FlippingBook