KOLUMNI
Maailman väkiluvun kasvaessa ja keskittyessä kaupunkeihin pakkaami- sen tarve kasvaa. Elämäntyyli on liikkuvaa, ja lattekuppi, mukaan otettava ruoka ja kätevät minipakkaukset ovat osa tämän päivän elämäntapaa. Myös pakkaukselta odotetaan aiempaa enemmän. Jatkuva innovointi kartongin kehittämisen ohjenuorana
TÄRKEIDEN PERUSTEHTÄVIEN LISÄKSI – suo- jata ja markkinoida tuotetta – pakkauksen ympäristöystävällisyys, materiaalin alku- perä ja kierrätettävyys ovat tärkeitä. Muun muassa näiden syiden vuoksi korkea- luokkaisten ensikuitukartonkien kasvun ennakoidaan jatkuvan vahvana, arviomme mukaan 3–4 prosenttia vuosittain. MAAILMAN MERILLÄ KELLUVA muoviroska on herättänyt kuluttajien ja sitä kautta myös yritysten huomion. Maailman talousfoo- rumin viime vuonna julkaisema raportti maalaa uhkakuvan, jonka mukaan vuonna 2050 valtamerissä saattaisi olla painolla
vallitseva tekniikka. Myös 1990-luvulla alkanut BCTMP:n eli valkaistun kemikuu- mahierteen ominaisuuksien kehittäminen juuri taivekartongin tarpeisiin on ollut uraauurtavaa. RESEPTINÄMME ON SIIS ollut ja on aito halu kehittää, laadukas puuraaka-aine, vahva kuituosaaminen ja uusimpien tuotanto- teknologioiden hyödyntäminen. Tämä työ on jatkuvaa, ja kartonkituotteemme ovat kehittyneet huimasti siitä, mitä ne olivat vaikkapa 10–15 vuotta sitten. Tuotteet ovat keventyneet ja niiden jalostus- ja painatus- ominaisuudet ovat parantuneet. Tämän
MIKA JOUKIO TOIMITUSJOHTAJA METSÄ BOARD OYJ
mitattuna enemmän muovia kuin kalaa, ellei jotain tehdä kiireesti. Kansainväliset jätit kuten Unilever ja Nestlé miettivät pakkausratkaisujaan uudelleen, jotta pakkauksista saadaan turvallisempia ja ympäristöystä- vällisempiä. METSÄ BOARDIN TUOTTEET ja uusiutuva raaka- aineemme, kierrätettävä ja jäljitettävä ensikuitu vas- taavat hienosti tähän tarpeeseen. Paitsi muoviin, myös suhteessa kierrätyskuituun ensikuitu on vahvoilla. Se on puhdasta, lujaa ja turvallista – ne ovat tiukkoja edel- lytyksiä etenkin ruokapakkauksissa. Kymmenen vuotta sitten tekemämme päätös keskittyä ensikuitupohjaisiin tuotteisiin on ollut siis oikea. LAADUKKAAT JA KEVYET KARTONGIT sekä tuotantotekno- logian jatkuva kehittäminen ovat olleet Metsä Boardin ja sen edeltäjien kehitystyön ytimessä jo vuosikym- meniä. Esimerkiksi Takon kartonkitehtaalla Tampe- reella aloitettiin kartongin päällystys jo vuonna 1957, ensimmäisten joukossa Euroopassa. Edelleen Takossa oli maailman ensimmäinen kolmikerrostekniikkaan perustuva taivekartonkikone, ja nykyään se on yhä
menestyksen taustalla on ollut niin kuitujen kuin tuo- tantoteknologioidenkin kehitys. Jatkuva innovointi on siis ollut ohjenuoramme. Olemme olleet kehityksen eturintamassa, ja se on tavoitteemme myös jatkossa. MEILLÄ ON TÄHÄN jatkuvaan kehitykseen maailman paras raaka-aine. Hitaasti kasvava pohjoinen puukuitu on vahvaa ja puhdasta. Kuusi- ja koivukuituun perus- tuva BCTMP tekee taivekartongistamme kevyttä ja jäykkää. Pitkäkuituinen havusellu taas antaa laineri- kartonkeihimme erinomaiset lujuusominaisuudet, ja lyhytkuituinen koivusellu mahdollistaa korkealuokkai- set painatusominaisuudet. Pohjoisen puukuidun korkea laatu, tunnettu alkuperä sekä turvattu saatavuus ovat vahvoja valtteja, joiden varaan on hyvä rakentaa tule- vaisuuden kehitystoimenpiteitämme. TEKNOLOGIA, OSAAMINEN JA hyvät raaka-aineet auttavat meitä jatkossakin kehittämään tuotteita, joilla saadaan aikaiseksi parempia kuluttajakokemuksia vähemmillä ympäristövaikutuksilla. Tuotteita, joiden laatuun ja alkuperään asiakkaamme ja heidän asiakkaansa voivat luottaa.
metsä groupin viesti | 31
Powered by FlippingBook