Metsä Woodin investointi etenee Lohjalla ja Pärnussa
Teksti Virpi Koskimies Kuva Seppo Samuli
Uusi koivuvaneritehdas nousee Pärnuun
huomattavasti. Puu- rakentaminen on haukkaamassa suu- remman osan raken- tamisen kasvavasta markkinasta, ja Ker- tolla on siinä mer- kittävä rooli. Tämän investoinnin myötä Metsä Woodilla on kaikki edellytykset olla maailman paras
Metsä Wood osti huhtikuussa 10 heh- taarin teollisuustontin Viron Pärnusta ja aloitti uuden tehtaan rakentamisen ton- tilla saman tien. Tuotanto 27 000 neliö- metrin kokoisessa tehdashallissa alkaa vuoden 2018 toisella puoliskolla. ”Suolahden nykyinen jatkojalostus- linja siirretään Viroon, ja Äänekoskelle rakennetaan uusi koivuviilun sorvaus- ja kuivauslinja vanhan paperitehtaan tiloi- hin. Tehtaan käyttämät koivuviilut valmis- tetaan siis jatkossakin Suomessa ja jalos- tetaan sitten vaneriksi Pärnun tehtaalla”, investointiprojektin projektijohtaja Arto Salo Metsä Woodilta kertoo. Koivuvanerin vuotuinen tuotantoka- pasiteetti Pärnun tehtaalla on 50 000 kuutiometriä, ja tehdas luo Pärnuun noin 200 työpaikkaa. Tarkoitus on, että teh- das pääsee täyteen käyntiin vuoden 2019 aikana. biokomposiitin hiilijalanjälki on merkittävästi pie- nempi kuin tavanomaisella komposiiteilla. Aqvacompin ja Metsä Groupin kump- panuus syntyi pari vuotta sitten, kun Metsä Group etsi yrityksiä biotuotetehtaansa ekosysteemiin jalostamaan tehtaan sivuvir- toja ja sellua uusiksi biotuotteiksi. ”Elastopoli oli meille entuudestaan tuttu toimija, mutta aktiivinen kumppanihaku konk- retisoi asioita, ja yhteistyösopimus Aqvacom- pin kanssa syntyi suhteellisen nopeasti. Tässä on selkeä ’win-win’-asetelma”, Metsä Fibren tutkimusjohtaja Niklas von Weymarn sanoo. Suunnitelmat toisen, huomattavasti suu- remman laitoksen rakentamisesta biotuote- tehtaan yhteyteen ovat edelleen olemassa. Jos lisäkapasiteettia tarvitaan, suuntana on Ääne- koski.
LVL:n valmistaja”, Lohjan tehtaanjoh- taja Jouni Laakso kertoo. Lohjan tehtaan uusi tuotantolinja kor- vaa kaksi vanhaa. Ykköslinja purettiin pois viime vuoden puolella, ja kakkonen puretaan uuden linjan käynnistyttyä. Uusi tuotanto- linja ajetaan ylös syksyyn mennessä, ja sen starttikäyrä on tehtaanjohtajan mukaan var- sin jyrkkä.
Lohjan Kerto-tehtaan johtaja Jouni Laakso sanoo, että uusi tuotantolinja lisää teollista tehokkuutta ja parantaa tehtaan kilpailukykyä.
KERTO® LVL - ja vanerituotteiden tuotantote- hokkuuden parantamiseen tähtäävä investointi on edennyt hienosti Metsä Woodissa. Lohjan Kerto-tehtaan uudella tuotantolinjalla valmis- taudutaan kesäkuussa alkaviin koeajoihin. ”Uusi tuotantolinja lisää teollista tehok- kuutta ja parantaa meidän kilpailukykyämme
Rauman sellusta biokomposiittia elektroniikkajätti LG:n kaiuttimiin
Teksti Kaisu Vaalto Kuva Aqvacomp
SELLUTEHTAILLA valmistetaan tulevaisuu- dessa yhä useampia biotuotteita, mistä on saatu jo viitteitä Äänekosken biotuoteteh- taalta. Seuraava konkreettinen askel otetaan Raumalla, kun Aqvacomp Oy alkaa valmis- taa Metsä Fibren havusellusta biokomposiittia elektroniikkajätti LG:n Soundbar-kaiuttimiin. Aqvacompin teknologiakumppani Elasto- poli Oy:n LG:lle räätälöimä biokomposiitti on lujitettu Rauman havusellulla. Biokomposiitti on osoittautunut akustiikaltaan erinomaiseksi korealaisen elektroniikkajätin vertailussa. ”Valmistamamme biokomposiitti näyttää puulta, tuntuu puulta ja on ekologinen vaih- toehto öljypohjaisille muoveille. Valttinamme on tuotteen räätälöitävyys käyttökohteen mukaan”, Elastopolin toimitusjohtaja Markku Nikkilä sanoo. Aqvacompin biokomposiitti on käytän- nössä sellukuidun ja muovin sekoitus, jossa kuitua on runsas kolmannes. Perinteiseen muovikomposiittiin verrattuna se on kestä- vämpää, kevyempää ja helpommin työstettä- vää. Sillä voidaan korvata muovia paitsi kodin elektroniikassa, myös autoteollisuudessa
ja soitinvalmistuksessa, jossa Elastopolin ja Aqvacompin juuret ovat.
Tuotantolaitosta rakennetaan Rauman sellutehtaan viereen
Aqvacompin Sastamalassa toimiva koelaitos on jo noin vuoden verran hyödyntänyt Rauman havusellua raaka-aineena, ja toimitukset LG:lle käynnistyvätkin ensin Sastamalassa. Samalla Aqvacomp rakentaa suurempaa tuotantolai- tosta Metsä Fibren Rauman sellutehtaan vie-
reen. Tämä 5 000 tonnin tuotantolaitos valmistuu ensi syksynä. Sellutehtaan läheisyys on biokomposiittivalmista- jalle merkittävä etu. Kuitu sekoitetaan muoviin mär- känä suoraan selluteh- taalla, jolloin tuotteesta saadaan tasalaatuisempaa ja energiaa säästyy. Puu- pohjaisen materiaalin sekä sellutehtaan tuottaman sähkön ja lämmön ansiosta
metsä groupin viesti | 45
Powered by FlippingBook