Metsä Groupin Viesti 3 - 2018

JÄSENET

Lue lisää www.metsafo­ rest.com

Tilan rantametsiä on suojeltu vapaaehtoisesti. ”Ajattelen toimenpiteitä aina myös luonnon kannalta.”

Teppo Jämsen rentoutuu virittämällä kuhavaaput veneen perään. Tällä kertaa Muurasjärven selälle pääsi mukaan Timo Karhu, joka on hänen kumppaninsa metsäasioiden hoidossa.

Mukana kunnallispolitiikassa Voisi ajatella, että lapsiperhearki ja tilan työt täyttäisivät Jämsenin kalenterin tyystin, mutta näin ei suinkaan ole. Kaiken muun ohella Jämsen toimii muun muassa lämpöyrittäjänä huolehtien Muurasjärven koulukeskuksen lämmittä- misestä. Mies selvästikin nauttii siitä, että asiat rullaavat, ja hän voi olla mukana vai- kuttamassa niihin. ”Siksi lähdin mukaan myös kunnal- lispolitiikkaan, vaikka ei se ajankäytön hallintaa ole varsinaisesti helpottanut”, Pihtiputaan kunnanhallituksen puheen- johtajan nuijaa heiluttava mies toteaa nauraen. Kalastamalla irti arjesta Lomalla Jämsen suuntaa harrastamaan vapaalaskua tai vaelluskalastusta tunturi- maisemiin. ”Arkisin hyvä keino irtaantua töistä on suunnata Muurasjärven selälle ja virittää kuhavaaput veneen perään.”

kieltämättä jäsenbonukset ja osuussijoitus­ mahdollisuudet ovat hyviä taloudellisia porkkanoita. Osuussijoituksille maksettava korko on yleiseen korkotasoon verrattuna todella hyvä.” Metsästä leipää saavana Jämsen toivoo, että metsänomistaja pystyisi itse vaikut- tamaan myös puunkorjuun aikatauluihin mahdollisimman hyvin. Hän sanoo ym- märtävänsä, että puun kysynnän ollessa korkea korjuuaikataulujen suhteen jou- dutaan tekemään välillä kompromisseja tuotantolaitosten puuntarpeiden ja metsän- omistajan lähtökohtien välillä. ”Mutta tilan talouden suunnittelun kannalta olisi tärkeää, että korjuu toteu- tuisi harvennusleimikoillakin suhteellisen nopeasti kaupanteon jälkeen. Näin rahat olisivat käytettävissä investointeihin, kuten lannoituksiin.” Metsäsuunnitelma aina mukana Puukaupat ja metsänhoitopalveluiden tilaukset Jämsen ja Karhu hoitavat pää- sääntöisesti sähköisesti Metsäverkossa. ”Sähköinen asiointi on luonteva tapa hoitaa myös metsäasioita, mutta se vaatii toki hieman totuttelua. Verkkoasiointi

Metsäomaisuuden hoitosopimus varmistaa, että metsää hoidetaan metsänomistajan toiveiden ja tuotto-odotusten mukaisesti. säästää aikaa, mutta se ei korvaa henkilö- kohtaisten kontaktien merkitystä”, Jämsen toteaa. Metsäverkon ansiosta metsäsuunnitelma kuviotietoineen kulkee aina metsässä Jäm- senin mukana. ”Mobiilisovellus on ollut maastossa hyvä apu myös rajalinjojen pai- kallistamisessa.”

LUE LISÄÄ metsäomaisuuden hoito­ sopimuksesta www.metsaforest.com

metsä groupin viesti | 19

Powered by