METSÄT
Vanhat totuudet suometsien hoidosta ovat muuttumassa
Viime syksynä julkaistu tutkimus kertoi, että vanhoiltakin ojituksilta tulee päästöjä. Keskustelimme Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Raija Laihon kanssa siitä, mikä kaikkea uutta suometsien hoidosta tiedetään.
S uometsien käsittelyn vaiku- tuksia on totuttu pohtimaan suhteessa monimuotoisuuteen, puuntuotantoon, marjasatoon ja vesistövaikutuksiin. Viime vuosina mukaan ovat tulleet myös ilmastovaiku- tukset. Suomi ei ole maailman ainoa suomaa, vaikka Suomessa paljon soita onkin – noin kolmannes pinta-alasta. Soiden käytön vaikutukset ilmastoon ovat nousseet kes- kusteluun, koska muun muassa tropiikissa on soita raivattu plantaaseiksi ja pelloiksi, ja tämä on aiheuttanut suuria hiilidioksi- dipäästöjä. Myös muualla Euroopassa on soita otettu laajasti muuhun käyttöön. ”Soiden käsittelyn yhteys kasvihuone- kaasuihin syntyy veden pinnan korkeus- vaihtelun kautta”, tutkimusprofessori Raija Laiho kertoo. ”Turpeeseen on sitoutunut suuri määrä hiiltä. Mitä matalammalla vesi on, sitä enemmän turvetta on vedenpinnan ylä- puolella olosuhteissa, joissa hajottajilla on happea saatavilla. Hapellisissa oloissa turve hajoaa ja siitä vapautuu ilmaan hiiltä hiili- dioksidin muodossa. Hiilidioksidi lämmit- tää ilmastoa. Siksi soiden kuivattaminen vaikuttaa ilmastoon”, Laiho selittää. Puustoisella, ojitetulla suolla turpeen ha- jotessa vapautuu hiilidioksidia, mutta maa- perään sitoutuu uutta hiiltä sinne varisevan karikkeen muodossa. Ravinteisilla soilla ha- joaminen voi olla sitoutumista nopeampaa, eli niiden turpeen hiilivarasto pienenee. TEKSTI KRISTA KIMMO KUVA SEPPO SAMULI
syntyvät välittömästi ojituksen jälkeen ja vähenevät ajan kanssa. ”Päästöjen jatkuminen johtuu toden- näköisesti siitä, että veden pinnan pysy- essä alhaalla turve jatkaa hajoamistaan. Pitkälle maatuneesta turpeesta liukenee veteen enemmän hiiltä ja typpeä kuin vä- hän maatuneesta. Maatunut turve lähtee myös helpommin liikkeelle ojasta kaivu- työn tai vaikkapa rankkasateiden aikaan”, Laiho pohtii.
Hajoaminen myös nopeutuu vedenpinnan yläpuolella olevassa turpeessa. Siksi avo- hakkuu pienentää maaperän hiilivarastoa usean vuoden ajan. Lisäongelman tuo se, jos pohjaveden pinta on korkeammalla kuin 20–30 sent- timetrissä. Tällöin turvemaasta alkaa vapautua metaania. Sekin on ilmastoa lämmittävä kasvihuonekaasu. Luonnonti- laisilta soiltakin vapautuu metaania, mutta turpeen hiilensidonnan ilmastoa viilentävä vaikutus on yleensä voimakkaampi kuin metaanipäästöjen lämmittävä vaikutus.
Jatkuva kasvatus kiinnostava vaihtoehto
Suomen pinta-alasta noin kolmannes on suomaata.
”Tässä tilanteessa jatkuva kasvatus tulee turvemaille yhä mielenkiintoisemmaksi vaihtoehdoksi”, Laiho sanoo. Kasvava puusto sitoo hiiltä ja tuottaa maaperään uutta hiiltä mutta toisaalta haihduttaa vettä ja siksi vähentää kunnostusojituk- sen tarvetta. Avohakkuiden jäädessä pois päästöt vesistöihin vähenevät. Avohak- kuu- ja kunnostusojitusväliä voi vähin- täänkin pidentää käyttämällä ylähar- vennusta tai hyödyntämällä turvemaille helposti tulevaa aliskasvosta. Siitä, mitkä jatkuvan kasvatuksen vai- kutukset turpeen hiilenkiertoon ja metsän- kasvatuksen kannattavuuteen ovat, tarvi- taan vielä lisää tutkimusta, Laiho sanoo. Mikä on paras vedenkorkeus? Jos ei kunnostusojita eikä tee avohak- kuita, ei tule niiden aikaansaamia pääs- töjä. Mutta miten käy puuston kasvun? Kunnostusojituksen välttäminen tai siirto tuonnemmaksi saattaa toimia puus- toisella kohteella. ” Nyrkkisääntö voisi olla, että kunnos- tusojitusta ei tarvita, jos veden pinta saralla pysyy kesällä vähintään 30–40 sentin
Vesi saa ravinteet ja humuksen liikkeelle
Turvemaalla käydään toimiin, kun metsä halutaan uudistaa tai liian korkealla oleva vesi uhkaa puiden kasvua. Suurimmat vesistöpäästöt turvemaalla syntyvät avohakkuun yhteydessä. Puuston poistuessa haihdunta vähenee, vedenpinta nousee, veden virtaama lisääntyy ja maatu- nut turve ja sen sisältämät ravinteet lähtevät liikkeelle. Mitä enemmän vettä liikkuu, sitä enemmän ja pidemmälle päästöt kulkeu- tuvat. Avohakkuun voisi ajatella hyödyttä- vän hiilen säilymistä turpeessa, koska vedenpinta nousee ja vedenpinnan alla oleva turve hajoaa hitaammin. Toisaalta, paikalla ei ole enää puustoa tuottamassa kariketta ja uutta hiiltä turpeeseen.
Vanhoilta ojituskohteilta myös päästöjä
Viime syksynä saatiin tutkimustietoa, jonka mukaan myös vanhoilta ojituskoh- teilta syntyy ravinne- ja kiintoainespääs- töjä vesistöihin. Aiemmin on ajateltu, että veden mukana kulkevat päästöt
40 | metsä groupin viesti
Powered by FlippingBook