E lokuun 15. päivä vuonna 2017, kello 06.00. Tämä hetki on ollut merkittynä paksuin kir- jaimin Äänekosken biotuotetehdasprojektin johtaja Timo Merikallion kalenterissa projektin alkumetreiltä saakka. ”Päätimme jo vuonna 2013 projektia suunnitelleen ydinryhmän kanssa, että tämä on ajankohta, jolloin biotuotetehtaan ensimmäiset hakelastut lähtevät keitti- melle. Seitsemän minuutin varaslähtö tuli otettua.” ”Toki on muistettava, että startti on vain jäävuoren huippu, josta työ edelleen jatkuu monella sektorilla”, Merikallio muistuttaa. Kysymykseen siitä, miten on
työmaalla tehtyihin kahdeksaan miljoonaan työtun- tiin tapaturmataajuus on kohtuullinen. Urakoitsijoilta olemme saaneet palautetta tiukasta turvallisuuskult- tuuristamme, minkä olen ottanut vastaan kohteliaisuu- tena.” Budjetti piti Biotuotetehdasprojekti pysyi paitsi aikataulussaan myös budjetissaan. Investoinnin ajoitus auttoi mer- kittävästi budjetin suunnittelussa. ”Hankintoja tehdessämme rakennusmarkkina ei
ollut vielä niin kuuma kuin se on tällä hetkellä. Alan toimijoilla oli vapaata kapasiteettia ja kilpailu- tukset onnistuivat hyvin. Myös sääolosuhteet ovat olleet puo- lellamme, sillä pakkasten takia työmaa oli vain kymmenen päivää suljettuna”, Merikallio sanoo. Rakennusvaihe sujui rivakasti
mahdollista luotsata Suomen metsäteollisuuden historian yli- voimaisesti suurin, 1,2 miljardin euron investointi noin tarkasti maaliin, antaa Merikallio pilke silmäkulmassa insinöörimäisen vastauksen. ”Sellaista vaihtoehtoa, että tehtaan käynnistyminen viiväs- tyisi, ei ollut missään vaiheessa
Tehdas käynnistyi 7 minuuttia etuajassa.
tilaajavetoisena osaurakointina. ”Teimme noin sata urakointisopi- musta, mikä lisäsi projektiorgani- saatiomme työtä, mutta pienensi rakentamiseen liittyviä riskejä huomattavasti.” Asentamisvaiheessa aikatauluhaasteita tuli eteen rakentamisvaihetta enemmän. Keskellä täysillä käyvää tehdasintegraattia ei täysin voitu välttyä yllätyksiltään. ”Joitain työvaiheita jouduttiin tekemään päällekkäin, mutta onnistuimme suunnittelemaan työt osastoittain siten, ettei testaus- ja koekäyttövaihe viivästynyt merkit- tävästi.” Huipputiimi ja johdon vankka tuki Täysin uudenlaisen tehtaan rakentaminen ja käynnis- täminen ovat vaatineet noin sata henkilöä käsittävältä projektiorganisaatiolta valtavasti venymistä ja nopeaa reagointia alati muuttuviin tilanteisiin.
pöydällä. Henki työmaalla on ollut hyvä, eikä kertaa- kaan syntynyt tunnetta, että ’me ollaan hävitty tää peli’”, mies luonnehtii jääkiekkotermein. Turvallinen työmaa Merikallio nimeää neljä elementtiä, joilla projek- tin onnistumista mitataan. ”Turvallisuus, budjetti, aikataulu ja tehtaan onnistunut käynnistäminen.” Tärkein tavoite eli työturvallisuus saavutettiin varsin hyvin. ”Tavoitteemme oli, että työmaalla ei tapahdu ai- nuttakaan pysyvään työkyvyn menettämiseen johtavaa tapaturmaa, ja tässä myös onnistuimme.” Pienempiä työstä poissaoloon johtaneita tapaturmia biotuotetehdastyömaalla on sattunut 113 kappaletta. ”Jo- kainen tapaturma on aina liikaa, mutta suhteutettuna
Biotuotetehdasprojektin johtaja Timo Merikallio sanoo olevansa erittäin ylpeä noin sadasta huippuammattilaisesta koostuvasta tiimistään, joka oli keskeisin avaintekijä projektin onnistumisessa. Merikallion ”playoff-parta” sai kyytiä tehtaan onnistuneen startin jälkeen.
metsä groupin viesti | 21
Powered by FlippingBook