BIOTUOTETEHDAS
Teksti Metsä Groupin konserniviestintä
AINUTLAATUINEN Äänekoskella käynnistettiin 15. elokuuta maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Sen ytimenä on tehokas sellutehdas, jossa valmistetaan
FOSSIILISTEN POLTTOAINEIDEN KÄYTTÖ
havu- ja koivusellua 1,3 miljoonaa tonnia vuodessa. Tehdas käyttää puuta 6,5 miljoonaa kuutiometriä. Metsänomistajille maksettavat puunmyyntitulot kasvavat vuosittain arviolta 70 miljoonaa euroa. M etsä Groupin lii- ketoiminta-alueet muodostavat vah- van arvoketjun, jonka eri vaiheissa puu hyödynnetään mahdollisimman käytä lainkaan fossiilisia polttoaineita. Puuraaka-aine ja tuotannon sivuvirrat hyödynnetään 100-prosenttisesti. Sivu- virroista valmistettavien biotuotteiden osuus tehtaan liikevaihdosta on noin 20 prosenttia jo sen toiminnan alkutaipa- leella. Tehtaan ympärillä oleva ja tulevaisuu- dessa laajeneva yritysverkosto valmistaa sellusta ja selluntuotannon sivuvirroista
0
prosenttia
SÄHKÖENERGIAN OMAVARAISUUSASTE
240
tarkasti selluna, puutuotteina, karton- kina, pehmopaperina ja esimerkiksi bioenergiana. Tälle vahvalle perustalle on rakennettu biotuotetehdas, joka on pohjoisen pallonpuoliskon suurin puuta jalostava laitos. Metsä Groupilla on vahvat juuret Äänekoskella, sillä sellua ryhdyttiin val- mistamaan siellä jo 80 vuotta sitten. Bio- tuotetehdas korvasi vuodesta 1985 lähtien toiminnassa olleen sellutehtaan, joka alkoi olla käyttöikänsä päässä. Uusi rakennettiin nykyiselle tehdasalu- eelle jo olemassa olevan metsäteollisuuden yhteyteen. Esimerkiksi Metsä Boardin kartonkitehdas sijaitsee samassa tehdasin- tegraatissa. Lisäksi alueelle on entiseen pa- perikonehalliin rakenteilla Metsä Woodin koivuviilutehdas. Biotuotetehdas saavuttaa nimellistuo- tantonsa noin vuoden kuluttua. Ensim- mäiset erät uuden tehtaan valmistamaa sellua lähtivät Äänekoskelta asiakkaille syyskuun alussa. Ainutlaatuinen ekosysteemi Uutta tehdasta kutsutaan biotuoteteh- taaksi, koska se valmistaa sellun lisäksi monia muita erilaisia biotuotteita, tuot- taa bioenergiaa yli oman tarpeensa eikä
prosenttia
nykyistä korkeamman jalostusasteen biotuotteita, mikä tukee tehdaskokonai- suuden kilpailukykyä ja lisää tarjontaa kasvaville puupohjaisten biotuotteiden markkinoille. Biotuotetehtaan muodostama ekosys- teemi on ainutlaatuinen maailmassa. Tähän mennessä tehtaalla ja sen ekosysteemissä on aloitettu tuotekaasun, biokaasun ja rik- kihapon valmistus. Tehdas tuottaa myös perinteisiä biokemikaaleja, kuten mäntyöljyä ja tärpättiä sekä bioenergiaa. Merkittävä kansantaloudellinen vaikutus Biotuotetehdas on metsäteollisuuden historian suurin investointi Suomessa. Investoinnin arvo on 1,2 miljardia euroa. Tehtaalla on merkittävä vaikutus maamme koko kansantaloudelle uusien työpaikkojen ja talouskasvun kautta. Tehdas lisää viennin arvoa vuosittain noin 0,5 miljardilla eurolla. Tehtaan työllistävä vaikutus suorassa ar- voketjussaan on noin 2 500 työpaikkaa, uu- sia työpaikkoja tehtaan myötä syntyy 1 500. Merkittävimmät työllistämisvaikutukset
PUURAAKA-AINE JA TUOTANNON SIVUVIRRAT HYÖDYNNETÄÄN
100 -prosenttisesti
kohdistuvat metsätalouteen, puun korjuu- seen ja kuljetuksiin. Puunmyyntituloja lisää 70 miljoonaa euroa vuodessa Suomalaisen kuitupuun käyttö lisääntyy merkittävästi, sillä tehdas tarvitsee vuo- dessa puuta 6,5 miljoonaa kuutiometriä, josta noin neljä miljoonaa kuutiometriä on havukuitua ja loput koivukuitua.
24 | metsä groupin viesti
Powered by FlippingBook