Metsä Groupin Viesti 3 - 2017

Puunhankintaa voisi sanoa maratonlajiksi, jossa ta- saisuus ja pitkäjänteisyys ovat menestyksen avaimet niin puunostajan kuin metsänomistajankin näkökulmasta.” Biotuotetehtaan päästessä täyteen tuotantoon Metsä Groupin vuosittainen kuitupuun hankintatarve kasvaa noin neljä miljoonaa kuutiometriä. ”Kaikkiaan tämä tarkoittaa noin 6–7 miljoonan kuu- tion lisäystä ostoihin, koska hakkuista kertyy myös tukki- ja energiapuuta. Tämän kasvavan puumäärän haluamme hankkia pääasiassa Suomesta ja omistajajäseniltämme”, Mäntylä painotti. Puuta kotimaan metsissä tutkitusti riittää. Puukaupan hyvä vire on Mäntylän mukaan vahvistanut uskoa siihen, että metsänomistajilla on myös halua myydä puuta uuden tehtaan tarpeisiin. "Metsänomistajilta keräämämme palautteen mukaan he ovat erittäin tyytyväisiä yrittäjiemme korjuujälkeen. On helppo lähteä korjaamaan huomattavasti suurempia puumääriä, kun voi luottaa yrittäjien tekevän työnsä hy- vin kaikissa olosuhteissa.” Haasteitakin matkaan toki mahtuu. ”Ratkaisujen kehittäminen korjuun ja kuljetuksen kausiluontoisuu- teen on niistä suurimpia. Toisekseen meidän on varmis- tuttava siitä, että metsäluonnon monimuotoisuudesta huolehditaan hyvin myös korjuumäärien kasvaessa.” Tasaisempaa työllisyyttä Akselinin leimikolla puunkorjuusta vastanneen Forest- Linna Oy:n yrittäjä Vesa Kärkkäinen kertoi yrityksen puunkorjuumäärien nousseen jo jonkin verran. ”Odotan biotuotetehtaan tasaavan korjuun kausivaih- teluita ja nostavan koneiden käyttöastetta. Uskon, että korjuuhaasteeseen pystytään vastaamaan hyvin, koska myös osaavaa työvoimaa on metsäkonealalle saatavilla”, viiden korjuuketjun voimin Metsä Groupille urakoiva Kärkkäinen summasi. Vastaavin ajatuksin biotuotetehdasta ovat odottaneet multialaiset kuljetusyrittäjät Henri ja Hannes Heinonen . Heidän yrityksensä Kuljetus H&H Heinonen Oy vastasi puun kuljettamisesta Akselinin leimikolta biotuoteteh- taalle. ”Uskomme töiden lisääntyvän ja ajomäärien tasaantu- van biotuotetehtaan päästessä kunnolla vauhtiin. Metsä Groupille kuuluu iso kiitos siitä, että he ovat halunneet tii- vistää suhdetta tuttujen yhteistyökumppaneiden kanssa.” Heinoset ovat tyytyväisiä siihen, että tehdasinvestoin- nin positiiviset vaikutukset näkyvät myös tiestössä. ”Niitä on kunnostettu Keski-Suomessa nyt oikein urakalla.”

70 METSÄNOMISTAJILLE miljoonaa euroa lisää puunmyyntituloja vuodessa

28 | metsä groupin viesti

Powered by