Jos 40 hehtaaria metsää omistava omistajajäsenemme myy puuta vuodessa noin 160 kuutiometriä ja hänellä on 7 300 euroa Metsäliitto Osuuskunnan osuuspääomia, hän saa jäsenetuja yhteensä 2,6 euroa jokaista myymäänsä puukuutiometriä kohti. Katso takakannesta, miten sopimusjäsenten vastaavat edut kertyvät. Rahanarvoisia etuja tarjolla
Sopimusasiakkailla keskeinen rooli ”Toimihenkilöiden työkaluja on uudis- tettu, ja omistajajäsenille tarkoitettuja sähköisiä palveluita on kehitetty. Tämän vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana yksityismetsistä hankkimastamme puusta neljäsosa ostettiin sähköisesti ja metsän- hoitopalveluiden myynnistä yli kolmas- osa tehtiin Metsäverkossa”, Perälä kertoo. Heinäkuusta lähtien myös muut kuin omistajajäsenet ovat voineet tehdä
kanssamme sähköistä kauppaa Metsä verkon välityksellä. Perälä toivoo, että omistajajäsenet siir- tävät metsävaratietonsa Metsäverkkoon, minkä jälkeen metsäasioiden hoito on todella kätevää. Se onnistuu saman tien yhdellä napin painalluksella. ”Silloin met- sänomistaja saa ladattua käyttöönsä myös Metsäverkon mobiiliversion – siitä lähtien metsä kulkee aina mukana.” Sopimusasiakkailla on keskeinen yhteistyöstä koneurakoinnissa Putaan Motti Mestarit Oy:n kanssa ja puunkuljetussopimuk sista Metsäkolmion kanssa. Harvestian kanssa tehdyssä liiketoiminta kaupassa Metsä Groupille siirtyivät Kymen laaksossa, Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savon ete läosassa Harvestian puunostoon, -korjuuseen ja -kuljetukseen liittyvät toiminnot ja myynnit teollisille asiakkaille sekä niihin liittyvät sopi mukset. Harvestian puunkorjuu- ja kuljetusyrit täjien sopimukset on siirretty yrittäjien kanssa neuvotellen Metsä Groupille.
”Kaupat täydentävät luontevasti toimin taamme ja tukevat kyseisillä alueilla muutoin kin lisääntyvää puunhankintaamme. Molem pien kauppojen seurauksena kuitupuun hankintamme kasvaa ja saimme myös mah dollisuuden kasvattaa merkittävästi tukkitoi mituksia saha-asiakkaillemme”, Yrjö Perälä kertoo. ”Lisäksi toimitamme jatkossa kasvavia määriä koivukuitupuuta Savon Sellulle, ja Har vestia toimittaa meille vastaavasti havukuitu puuta, mikä tukee hyvin biotuotetehtaan puun hankintaamme.” rooli Metsä Groupin puunhankinnassa. Jäsenetu- ja metsäomaisuuden hoitosopi- musasiakkaat varmistavat aktiivisella ja säännöllisellä puunmyynnillä konsernin tehtaiden puuhuollon onnistumisen. ”Siksi on hienoa, että etenkin hoitosopi- musasiakkaiden määrä on kasvanut viime vuosina todella merkittävästi. Kaiken tä- män myönteisen kehityksen varaan Metsä Groupissa on uskallettu tehdä merkittäviä investointeja.”
Yritysostoilla lisä- vahvistusta toimintaan
METSÄ GROUP osti kesäkuussa puunhankin tayhtiö Harvestian Kaakkois-Suomen ja pihti putaalaisen Metsäkolmio Oy:n puunhankinta liiketoiminnat. Metsäkolmion kanssa tehdyn kaupan yhteydessä sovittiin tukkitoimitusten merkittä västä kasvusta FM Timber Team Oy:n sahalle, jolle Metsäkolmio on toimittanut suuren osan sahan käyttämistä tukeista. Samalla sovittiin
metsä groupin viesti | 35
Powered by FlippingBook