KOLUMNI
Raskaasta vesistökuormasta loikilla kunnon kalavesiin
TULIN MÄNTTÄÄN TÖIHIN vuonna 1980. Ympäröivien vesien kannalta tuo aika oli ankeaa. Tehtaan alapuolinen vesistö oli käytännössä kuollutta kuuden kilometrin matkan Vilppulankoskelle saakka. Mädän- tyneen kananmunan lemu leijaili vesistön liepeillä joka kesä. Ravinnekuorma vesis- tössä oli raskas. MITEN TÄHÄN OLI tultu? Sellu- ja paperiteh- taat on kautta historian perustettu sinne, missä on saatavilla puuraaka-ainetta ja riittävästi tuotantoprosessien tarvitsemaa puhdasta vettä. Kuten Mäntässä, myös muualla tehtaiden aiheuttamat haitat oli- vat alkaneet lisääntyä tehtaiden ja tuotan-
vanhojen sulfiittisellutehtaiden sulkemi- nen. Samaan aikaan sulfaattisellun tuotan- toa kuitenkin lisättiin, ja sellun valkaisusta aiheutui lisää kuormitusta. 1980-luku toi selkeitä parannuksia. Män- tässä tilanne koheni, kun vuonna 1982 sulfiittisellutehtaan jäteliemistä alettiin valmistaa Pekilo-proteiinia, jota käytettiin eläinrehuna. Seuraava tärkeä askel otettiin vuonna 1986, jolloin tehtaan uusi biologi- nen puhdistamo käynnistyi. Sen ansiosta jätevesikuormitus pieneni merkittävästi. PROSESSIMUUTOSTEN LISÄKSI ruvettiin toteuttamaan biologista puhdistamista,
JUKKA KARPPINEN ELÄKKEELLÄ OLEVA YMPÄRISTÖJOHTAJA METSÄ GROUPISTA
non kasvaessa. Alapuolisissa vesistöissä kalanpyydykset likaantuivat, saaliit heikkenivät ja paikoin loppuivat kokonaan. Järvivettä ei voinut enää käyttää saunassa tai karjan juottamiseen, uiminen tutuilla uimapaikoilla jäi historiaan. Jo 1960-luvun alussa monien suomalaisteh- taidenkin lähivedet olivat erittäin huonossa kunnossa – kuvottavasti lemuavat vedet olivat jopa täysin elotto- mia. TEHTAAT SUUNNITTELIVAT ja toteuttivat prosessiparan- nuksia, joiden avulla pyrittiin toisaalta tehostamaan tuotantoa, toisaalta pienentämään jätevesihaittoja. Niinpä 1960-luvun puolivälin tienoilla saavutettiin tilanne, jossa jätevesikuormitus ei enää kasvanut, vaikka paperin ja kartongin tuotanto jatkoi kasvuaan. Pian kuitenkin huomattiin, että tehtaan sisäisillä pro- sessiparannuksilla ei saatu aikaan riittävää parannusta jätevesikuormitukseen. Tarvittiin lisätoimia. TEHTAIDEN JÄTEVESIÄ alettiin puhdistaa ensiksi raken- tamalla ns. mekaanisia puhdistamoja, joiden avulla niistä saatiin talteen kuidut ja muut kiintoaineet. Ensimmäinen puhdistamo rakennettiin vuonna 1963, mutta useimmat vasta 1970- ja 1980-luvuilla. Mekaa- nisilla puhdistamoilla kiintoainekuormitus saatiinkin alenemaan merkittävästi. Ne eivät kuitenkaan pois- taneet jätevesistä liuenneita, happikatoa aiheuttaneita aineita, joita tuli varsinkin sellutehtailta. Asiaa auttoi
jotta jätevesistä saataisiin pois happikatoa aiheutta- via aineksia. Aluksi rakennettiin suuria lammikoita, joihin jätevedet johdettiin ja joihin vatkattiin ilmaa mikrobitoiminnan käynnistämiseksi. Ensimmäinen laitos käynnistyi vuonna 1980. Varsin pian ruvettiin rakentamaan tehokkaampia biologisia puhdistamoita, aktiivilietelaitoksia. Niinpä 1980-luvun lopussa useim- milla sellu- ja paperitehtailla oli käytössä biologinen puhdistamo. 1990-LUVULLE TULTAESSA sulfiittisellun valmistus väheni edelleen ympäristöä vähemmän kuormittavan tekniikan tieltä. Mäntän vanha sellutehdas suljettiin vuonna 1992, ja se olikin ympäristön kannalta merkit- tävä asia. Tuskin kukaan osasi arvioida, kuinka nope- asti erittäin huonossa kunnossa ollut vesistö elpyisi. KUTEN SANOTAAN , kehitys kehittyy. 2000-luvulle tul- taessa ympäristöä vähemmän kuormittavista käytän- nöistä oli tullut tehtaiden arkea jo käytännössä kaik- kialla. Puhdistustulokset olivat niin hyviä, että joku tehtaanjohtaja innostui tarjoamaan puhdistettua jäte- vettä arvovieraiden maisteltavaksi! 1980-LUVUSTA ON TULTU pitkä ja onnistunut matka. Mänttäläisenä on tänään mukava todeta, että puhtai- den vesien Vilppulankoski on taas yksi Pirkanmaan suosituimmista urheilukalastuskohteista.
42 | metsä groupin viesti
Powered by FlippingBook