metsistä. ”Nykyään Finsilva hankkii metsän- hoitopalvelut Metsä Groupilta, ja meillä on sen kanssa pitkäaikainen sopimus puukaupoista. Paikalliset Metsä Groupin asiantuntijat huolehtivat metsätalouden toi- menpiteiden suunnittelusta yhteisesti mää- rittelemiemme tavoitteiden mukaisesti”, Viitaniemi kertoo. Kasvu lisääntynyt voimakkaasti Pitkäjänteisen ja suunnitelmallisen met- sänhoidon vaikutukset konkretisoituvat Finsilvan metsissä. Metsien kasvu on kiihtynyt vauhdilla, jossa laskentamallit- kaan eivät ole täysin pysyneet perässä. ”Metsiemme kasvuennusteita on hiljattain päivitetty Luonnonvarakeskuk- sen uusien laskentamallien mukaisesti. Tulokset ovat erittäin rohkaisevia. Pys- tymmekin lähitulevaisuudessa lisäämään hakkuumääriämme merkittävästi kes- tävyyttä ja metsäluonnon monimuotoi- suutta vaarantamatta”, Viitaniemi sanoo. Tarkkoja lukuja metsien kasvusta ja hakkuista hän ei lähde erittelemään, mutta tulokset ovat yllättäneet positiivisesti metsäammattilaisetkin. ”Myös ilmaston- muutos vaikuttaa asiaan, mutta olen hyvin vakuuttunut siitä, että kasvunlisäys on en- sisijaisesti hyvän metsänhoidon ansiota.” Tasainen puunmyynti takaa tuoton Viitaniemi painottaa, että lisääntynyt kasvu ei yksin paranna metsätalouden tuottoa, vaan tulokset realisoituvat rahaksi vasta puuta myytäessä. ”Siksi hakkuumahdollisuudet kannattaa hyö- dyntää tehokkaasti.” Keskeisimpiä asioita tuoton kannalta on se, että uudistushakkuut tehdään oikea- aikaisesti. ”Mielestäni metsänomistajan tärkein taito on osata määrittää kasvupaikan puun- tuotoskyky ja puuston keskiläpimitta. Näi- den tietojen perusteella ratkaistaan uudista- mishetki hyvän metsänhoidon suosituksiin nojautuen.” Puuston kiertoaika vaikuttaa merkit- tävästi metsästä saatavaan tuottoon. Siksi Finsilvan metsät uudistetaan, kun puuston läpimitta on suositusten alarajoilla. Esimer- kiksi männyllä tämä tarkoittaa Väli-Suo- messa kuivahkolla kankaalla noin 24 sentin rinnankorkeusläpimittaa. ”Emme odottele puun hintoihin huippusuhdanteita, sillä niitä emme osaa ennustaa. Mutta tunnemme menetelmät, joilla metsän arvokasvu pysyy korke- ana. Siispä keskitymme asioihin, joihin voimme vaikuttaa. Meille tärkein kannat- tavuuden mittari on sijoitetun ja oman pääoman tuottoprosentti.”
Finsilvan metsien hoidosta Keuruun seudulla vastaava operaatioesimies Jouni Metso (vas.) ja Harri Viitaniemi kertovat, että yhtiön metsien kasvu on kiihtynyt sellaisella vauhdilla, etteivät laskentamallitkaan ole täysin pysyneet perässä.
Harri Viitaniemen
VINKIT KANNATTAVAAN METSÄTALOUTEEN
jättää väliin. Jalostetut taimet ja sieme net lisäävät kasvua jopa 20 prosent tia ja alentavat taimikonhoitotyön kus tannuksia. Istuta mieluummin mänty hieman rehevälle kuin kuusi hieman karulle kasvupaikalle.
1 Aseta
metsätaloudellesi selkeät tavoitteet ja toteuta niitä pitkäjäntei sesti. Asiantuntijakin pystyy palvele maan sinua paremmin, kun tiedät itse mitä metsältäsi haluat.
5 Tee
2 Panosta
taimikonhoito oikea-aikai sesti. Aikaikkuna etenkin varhaisperka uksen tekemiselle on todella kapea.
ensisijaisesti alueisiin, jotka ovat puuntuotoskyvyltään hyviä. Esi merkiksi alueet, joilla on liikaa tai liian vähän vettä, voi yleensä jättää vähem mälle huomiolle. 3 Hyödynnä tuorein tutkimustieto ja uusimmat menetelmät. Metsäntutki mus on Suomessa huipputasoa. Ei ole syytä olla uskomatta tutkijoita.
6 Harvenna
suositusten mukaisesti. Hyvän metsänhoidon suositukset anta vat selkeän mallin harvennuksille. Hoi detuissa kuusikoissa yläharvennus voi olla taloudellisesti järkevä vaihtoehto alaharvennukselle.
7 Uudista
4 Huolehdi
rohkeasti, kun läpimitta täyt tyy. Hoidetuissa metsissä uudistushak kuun taloudellisesti järkevin ajankohta määräytyy kasvupaikan viljavuuden ja puuston keskiläpimitan perusteella.
siitä, että uudistaminen teh dään nopeasti, laadukkaasti ja jalos tetuilla materiaaleilla. Jos mahdol lista, yhtään kasvukautta ei kannata
44 | metsä groupin viesti
Powered by FlippingBook