1/25
METSÄ GROUPIN VIESTI
Lehtinen päätti jo keskikoulussa hakeutua metsäalalle. Hän kävi Naanta- lissa viiden kuukauden mittaisen perus- kurssin, hakeutui vuodeksi A. Ahlström Oy:n palvelukseen kerryttämään työ kokemusta, ja suoritti tämän jälkeen Tammelan metsätyönjohtajakoulun. Valmistumisen jälkeen työpaikka avautui Kiikoisista Metsäliiton puun ostajana. ”Olen urani aikana ostanut puuta yhteensä muutamia miljoonia kuutioita. Viimeiset 25 vuotta vuotuiset ostomäärät ovat olleet 60–75 000 kuutiota.” Työuran rankin jakso osui vuoteen 2011, jolloin Tapani-myrsky kuritti Etelä- ja Länsi-Suomea. ”Puhelin alkoi soida jouluna, eikä enää lakannut soimasta. Myrskypuuta oli hir- muisesti. Tein puolen vuoden ajan 12-tun- tisia päiviä, mutta kaikki tuli hoidettua.” Kun Lehtinen aloitti 22-vuotiaana työ- uransa, Kaskisten sellutehdas oli juuri valmistunut, ja puunhankintaan tarvit- tiin lisää työvoimaa. ”Sitten seurasi pitkä jakso, jolloin metsäalalle oli vaikea päästä, sillä uusia ei palkattu. Olin pitkään työpaikan nuorimpia.” Tilanne muuttui, kun suuret ikäluokat eläköityvät. ”En ajattele, että olen vanha. Mutta olen huomannut, että uudet työkaverit ovat aika nuoria.” ”PIENELLÄ KYLÄLLÄ SINUT MUISTETAAN” R oope Nilivaara painaa mootto- rikelkan kaasukahvaa ja kohta kelkka lentää yli lumisen jän- gän. Talvi on ollut poikkeuksel- lisen kylmä, joulukuussa elohopea pysyt- teli sitkeästi -30 asteen tuntumassa. Nilivaara työskentelee Metsä Groupin metsäasiantuntijana Kittilän, Muonion ja Enontekiön alueilla. ”Onhan se melko laaja alue, merkit- tävä osa Lapin koko pinta-alasta.”
Moottorikelkka on Roope Nilivaaralle sekä työ- että harrastusväline.
Nilivaara sai ensikosketuksensa metsäalaan lukiossa, kun hän keväällä 2014 käveli sisään paikallisen metsän hoitoyhdistyksen ovesta, ja kyseli kesätöitä. ”Niitä löytyikin sitten nopeasti, ja pää- sin kesäksi istutushommiin.” Lukion jälkeen vuorossa oli varus- miespalvelus, minkä jälkeen hän aloitti metsätalousinsinöörin opinnot Lapin ammattikorkeakoulussa Rovaniemellä. Metsätaustaa Nilivaaralla ei ollut. Hän toteaakin naurahtaen olevansa suvun musta lammas. ”Isä ja veljet ovat rakennusalalla. Ja vaikka merkit olivat ilmassa, etten raken- nusalalle suuntaa, taisi metsäala silti tulla yllätyksenä vanhemmilleni.” Metsä Groupille Nilivaara työllistyi suoraan koulun penkiltä. ”Valmistumiseni aikoihin Kittilässä avautui metsäasiantuntijan paikka. Näillä seuduin niitä ei avaudu joka päivä, joten tietysti hain. Haastattelussa löin kotikuntaetukortin heti pöytään. Kun minulta kysyttiin, kauanko meinaan täällä olla, vastasin, että pitkään.” Uran alkumetreillä eteen tuli toisi- naan tilanteita, joissa nuoren ammattilai- sen osaamista epäiltiin. ”Saattoi olla sellaista pojittelua. Ja välillä iäkkäämmille metsänomistajille
piti perustella, miksi nykyään asiat teh- dään eri tavalla kuin 70-luvulla. Mutta kun riittävän luotettavasti perusteli asiansa, niin uskoihan ne.” Perustelujen tarve on vähentynyt sitä mukaa, kun luottamus metsänomistajiin on rakentunut. ”Luottamusta haluan vaalia. Pie- nellä kylällä sinut muistetaan hyvässä ja pahassa, joten tarkkana saa olla, ja hoitaa tonttinsa.” Puunhankinnan vilkkain sesonki on Lapissa syksyllä. Silloin Nilivaaran auton matkamittariin kertyy kuukaudessa jopa 2 500 kilometriä työajoa. ”Asun Kittilän kirkonkylällä ja kotoani kauimpaan metsäkohteeseen Enonteki- ölle on 170 kilometriä. Yleensä ehdin kui- tenkin illaksi kotiin.” Moottorikelkka on Nilivaaralle sekä työ- että harrastusväline. Metsäteitä ei aurata, ellei edessä ole hakkuu, ja pää- väyliltä leimikoille on usein vähintään parin kilometrin matka. ”Hiihtäen työ olisi raskaampaa ja hitaampaa. Yksi leimikko saattaisi olla päivän homma.” Erämaissa kelkalla kulkiessaan Nili- vaara tuntee vahvasti olevansa omalla alallaan. ”Monesti mietin, että eihän tämä edes tunnu työltä.”
15
Powered by FlippingBook