Metsä Groupin Viesti 4 - 2024

4/24

METSÄ GROUPIN VIESTI

Suometsien käsittelyyn ei ole vain yhtä ratkaisua, joten kaavamaisuuteen ei kannata pyrkiä, sanoo Annamari Laurén.

”Tämä on rakettitiedettä.”

Viime vuosina suometsien kohdalla on ryhdytty vahvasti puhumaan jatkuvapeit teisen kasvatuksen puolesta. Siinä puus toa käsitellään noin 15–20 vuoden välein toistuvin poimintahakkuin tai tekemällä pienaukkoja. Menetelmää on perusteltu ympäristöhyödyillä, sillä jäljelle jäävän puuston haihdutus riittää pitämään poh javeden pinnan sopivalla tasolla, eikä kunnostusojitusta tarvita. Maan muok kaukseltakin vältytään, sillä menetelmä perustuu luontaiseen taimettumiseen. Laurénin mukaan jatkuva kasvatus on hyvä menetelmä niille kohteille, joille se soveltuu, mutta sitä ei tulisi soveltaa joka tilanteessa. ”Jatkuva kasvatus toimii esimerkiksi ruohoturvekankaiden kuusikoissa, joissa jo on monikerroksellisuutta. Männiköi hin se ei sovellu, sillä valopuuna mänty ei uudistu vanhemman puusukupolven varjossa. Ympäristönäkökulmasta en näe jatkuvassa kasvatuksessa selvää etua jak solliseen kasvatukseen, vaan pitäisin sen samalla linjalla kaikkien muiden käsitte lymuotojen rinnalla.” Uudistushakkuu ja sitä seuraava metsänviljely ovat Laurénin mukaan välttämättömiä ja hyväksyttäviä toimen piteitä myös jatkossa. ”Olemme äskettäin havainneet, että viljelykuusikoiden kasvu on oleellisesti parempi kuin mitä nykyiset mallit olet tavat. Jos viljelystä luovutaan, tämä kas vuetu menetetään. On myös huomattava, että nykyiset turvekankaat eivät enää uudistu luontaisesti yhtä tehokkaasti kuin vastaojitetut suot.” Turvekankaat ovat uusi ekosysteemi, ja nyt uudistuskypsyyden saavuttavat metsät niiden ensimmäinen puusuku polvi. Millaiseksi ne kehittyvät seuraa vassa 50 vuodessa ja miten toinen puu sukupolvi tulisi kasvattaa? Nämä kysy mykset kiinnostavat Laurénia. ”Turvekankaat ovat jatkuvassa muutoksessa oleva ekosysteemi, ja meidän on tärkeää pysyä ajan tasalla ymmärtääksemme niiden toimintaa paremmin. Vaikka ne ovat herkkiä ympä ristöjä, se ei saa estää aktiivista ratkaisu jen etsimistä.”

LAURÉNIN MUKAAN suometsät ovat moniulotteinen systeemi, jossa yhden osan muuttaminen vaikuttaa koko sys teemin toimintaan. Esimerkiksi muu tokset pohjaveden pinnan korkeudessa vaikuttavat ravinteiden vapautumiseen ja ravinnekuormitukseen, puuston kas vuun, karikkeen tuotantoon ja maaperän hiilivarastoon. Tämän kytkennöistä ja takaisinkyt kennöistä koostuvan verkoston ymmär täminen on oleellista, kun suometsien käsittelyn kysymyksiä ratkotaan. ”Tämä on rakettitiedettä. Kaikkien suometsien parissa toimivien on paran nettava asiantuntemustaan.” Ihmiselle suometsät tarjoavat lukuisia ekosysteemipalveluiksi kutsuttuja hyö tyjä. Näitä ekosysteemipalveluita ovat puuraaka-aineen lisäksi esimerkiksi hii len sidonta, kyky puhdistaa vettä tai vaik kapa marjasadot. Kun suometsiä käsitellään, kaikkia ekosysteemipalveluita ei voida maksi moida samanaikaisesti. Hyväksyttäviä kompromisseja sen sijaan on useita. ”Metsänomistaja päättää, mitkä palve lut ovat hänelle tärkeimpiä, ja asiantun tija auttaa ohjaamaan toimenpiteet niin, että asetetut tavoitteet saavutetaan.” Puuston kasvun kannalta kuivatuksen säätelyllä on jatkossakin tärkeä roolinsa, mutta tuoreimman tutkimuksen mukaan puusto hyötyy korkeammasta pohja veden pinnankorkeudesta kuin tähän asti on luultu. Tämä johtuu siitä, että tur vekankaiksi kehittyneet suometsät ovat monessa mielessä erilaisia ekosysteemejä kuin 50 vuotta sitten ojitetut suot. ”Ojituksella saatiin pohjaveden pinta melko alas, ja ravinteiden kierto käyntiin. Vuosien mittaan maan pinnalle muodos tui kangashumuskerros, joka käyttäytyy eri tavoin kuin suo. Nykyisillä turvekan kailla pohjaveden pinta voi olla oleelli sesti totuttua korkeammalla tasolla ja pintamaassa riittää silti juurille ilmaa ja ravinteita.” Suometsien käsittelyssä pyritään nykyään usein säilyttämään pohja veden pinnan korkeus mahdollisimman vakiona, noin 30–40 senttimetrissä.

Laurénin mukaan tavoitetta on vaikea saavuttaa. ”Pohjavedenpintaa ei voida hallita ja pitää tietyllä tasolla, koska sadanta sääte lee sitä.” Kunnostusojitus on Laurénin mukaan jatkossakin tehokas tapa pohjaveden pin nankorkeuden säätelyyn, eikä hän pidä todennäköisenä, että suometsiä voitaisiin kasvattaa täysin ojittamatta. Ojituksen intensiteetti sen sijaan vähenee. ”Meillä on edelleen humidi ilmasto, eli vettä sataa enemmän kuin haih tuu. Ojia tarvitaan yhä sulamisvesille, mutta ojien ei tarvitse olla paraatikun nossa, eikä läheskään kaikkia ole tarpeen kunnostaa.” Tarvittaessa pohjavedenpintaa on kyettävä myös nostamaan, esimerkiksi antamalla ojien umpeutua itsestään tai tukkimalla osa niistä. VUONNA 2014 Suomessa kunnostus ojitettiin 70 000 hehtaaria suometsää, mutta vuonna 2023 enää 7000 hehtaa ria. Pinta-alojen väheneminen on auto maattisesti johtanut vesistökuormi tuksen pienenemiseen. Kuormitusta voidaan entisestään pienentää toimivilla vesiensuojeluratkaisuilla, kuten esimer kiksi ohjaamalla ojitusvedet pintavalu tuskentälle. Se, että pohjaveden pinnan annetaan nousta nykyistä korkeammalle, auttaa hillitsemään hiilidioksidipäästöjä. Ja kun ojat jätetään sammaloitumaan, ne lak kaavat olemasta metaanin lähteitä. ”Oikeanlaisella vesitalouden säätelyllä on mahdollista päästä win-win-tilan teeseen, jossa puuston kasvu turvataan samalla, kun ravinnekuormitus vesistöi hin ja kasvihuonekaasujen vapautumi nen ilmakehään vähenee.”