INFO
Janne Sarvijärvi
55-VUOTIAS maa- ja metsätalousyrittäjä Kurusta
VALITTIIN Metsäliitto Osuuskunnan hallintoneuvos- toon keväällä 2022 PERHEESEEN kuuluu aviopuoliso sekä aikuiset tytär ja poika HARRASTAA joukkueurheilua ja yhdistystoimintaa
Jäsenen etu on myös yhtiön etu Kurulainen Janne Sarvijärvi haluaa hallintoneuvoston jäsenenä tehdä työtä sen eteen, että kotimaisen puun jalostusaste pysyy korkealla ja että puusta maksetaan metsänomistajalle asianmukainen korvaus.
TEKSTI MARIA LATOKARTANO KUVA TOMI AHO
K un Janne Sarvijärvi oli koulu- ikäinen ja asui Kurussa, ylö järveläisillä oli tapana tehdä kiusaa väittämällä, että Suomi saattaa elää metsästä mutta kurulaiset elä- vät metsässä. Silloin kiusanteko harmitti, mutta myöhemmin Sarvijärvi on oppinut olemaan ylpeä sekä Kurusta että metsistä. ”Sanon edelleen, että asun Kurussa, Parkkuun kylällä, vaikka kuntaliitos Ylöjär- ven kanssa tehtiin jo vuonna 2009”, Sarvi- järvi naurahtaa. Sarvijärvi isännöi Parkkuun kylällä sijaitsevaa Ala-Toikon tilaa, joka siirtyi hänen omistukseensa tilakaupan yhteydessä vuonna 1991. ”Olin perheen ainoa mukula, joten tilan jatkaminen lankesi minulle. Mutta en minä siitä osannut olla pahoillani.” Armeijasta tilan töihin Tilan kauppakirja allekirjoitettiin touko- kuun viimeisenä päivänä ja jo kymmenen päivää myöhemmin kutsuivat armeijan harmaat. Sarvijärvi suoritti varusmies palveluksen Niinisalossa, ensin alokasajan tykistössä ja sen jälkeen eläinlääkintä koulussa.
”Siihen aikaan Niinisalossa oli vielä 40 hevosta ja sotakoiria. Viihdyin hyvin, mutta sen verran kova kiire oli tilahommiin, ettei armeijaura edennyt pidemmälle.” Sarvijärvi on keskittynyt viljan ja val- kuaiskasvien viljelyyn. Lihakarjaakin oli 30 vuotta, mutta eläimistä luovuttiin pari vuotta sitten. ”Minulla oli osakeyhtiö toisen tilan kanssa, ja toiminnan jatkaminen olisi edel- lyttänyt laajentamista ja aika suuria inves- tointeja. Totesimme, että kummallakin oli muutakin tekemistä, joten päätimme laittaa karjan pois.” Omalla motolla harvennuksille Maatalouden lisäksi Sarvijärvi harjoittaa koneurakointia ja metsätaloutta. Haastatte- lun aikaankin hän on traktorin puikoissa, tietä hiekoittamassa. Omien metsien hoitotyöt Sarvijärvi tekee mahdollisuuksien mukaan itse. Muokkauk- sia ja istutuksia hän myös teettää ulkopuo- lisella. Harvennukset hoituvat omalla Eco Log -harvesterilla. ”Ei tämän kokoiseen metsään tarvitsisi omaa motoa, joten kyseessä on enemmän- kin kallis harrastus”, Sarvijärvi naurahtaa.
Tilan toiminnan neljännen tukijalan muodostavat vuokramökit, joita tällä het- kellä on kolme. ”Heinäkuita voisi olla vuodessa enem- mänkin, niitä on helppo myydä. Talvi kaudella on tärkeää, että vuokramökistä löytyvät kodin mukavuudet. Esimerkiksi palju on kysytty juttu.” Hallintoneuvosto on näköalapaikka Metsäliitto Osuuskunnan jäsen Sarvijärvi on ollut vuodesta 1991 ja Tampereen piirin piiritoimikunnassa hän on ollut mukana 2000-luvun alusta. Viime keväänä hänet valittiin Metsäliitto Osuuskunnan hallinto neuvoston jäseneksi. ”Hallintoneuvosto on mielenkiintoinen näköalapaikka yhteen johtavista metsäalan yrityksistä sekä tilaisuus päästä vaikutta- maan ja verkostoitumaan”, Sarvijärvi sanoo. Hallintoneuvoston jäsenenä Sarvijärvi haluaa tehdä työtä sen eteen, että kotimaista puuta jatkossakin jalostetaan mahdollisim- man korkean jalostusasteen tuotteiksi ja että puuraaka-aineesta maksetaan metsänomis- tajalle asianmukainen korvaus. ”Osuuskunnan jäsenen etu on pitkällä tähtäimellä myös yhtiön etu.”
24 | metsä groupin viesti
Powered by FlippingBook