Ilmastonmuutoksen hillintä ja päästöjen vähentäminen 0 tn fossiilisia hiilidioksidipäästöjä, scope 1&2 100 % fossiilittomia raaka-aineita ja pakkausmateriaaleja + 30 % metsänuudistuksia ja taimikonhoitoa (hehtaareita, vuoteen 2018 verrattuna) + 30 % peitteisen metsänkäsittelyn osuus turvemaametsien uudistamisessa + 30 % + 50 % metsälannoituksia (hehtaareita, vuoteen 2018 verrattuna) puutuotteisiin varastoituvan hiilen määrä (CO ² -ekvivalenttia vuoteen 2018 verrattuna) käytölle on sopivilla kohteilla myös talou- delliset perusteet”, Tuomola kertoo. Hyvin kasvanut puu jatkaa ilmakehästä sitomansa hiilidioksidin varastoimista pit- käikäisissä puutuotteissa, ja niihin varastoi- tuvan hiilen määrää kasvatetaan 30 prosen- tilla, Metsä Group linjaa. Hyvä työpaikka Metsä Group on sitoutunut toimimaan eet- tisesti oikein. Jotta yhtiö olisi jatkossakin työpaikka, jossa on hyvä olla, se parantaa työtyytyväisyyttä entisestään muun muassa puuttumalla epäkohtiin ja edistämällä tur- vallisuutta. Yhdenvertaisuutta parannetaan esimerkiksi siirtymällä anonyymiin rekry- tointiin ja tukemalla naisten mahdollisuutta edetä johtotehtäviin. ”Sosiaalisen vastuun tavoitteet monin- kertaistuivat aiempaan verrattuna. Nämä tavoitteet ovat konk- reettisia askeleita
fossiilittomat tehtaat, ja sen lisäksi yhtiö aikoo siirtyä kokonaan käyttämään fos- siilittomasti tuotettua sähköä ja lämpöä. Sama koskee raaka-aineita ja pakkausmate- riaaleja. Lisäksi kumppaniyrittäjien kanssa etsitään yhteisiä tavoitteita esimerkiksi logistiikan päästöille. Myös metsänhoitoa tehostetaan, jotta metsät sitovat hiiltä aiempaa enemmän. Taimikonhoitoja ja metsänuudistusta lisä- tään 30 prosentilla vuoden 2018 tavoittee- seen verrattuna ja metsien lannoitusta 50 prosentilla. Määrä mitataan hehtaareissa. Metsälannoitukset suunnitellaan siten, että ravinteet eivät pääse huuhtoutumaan vesistöihin. Tuomola muistuttaa, että lan- noitukset voivat joissain tapauksissa korvata soiden kunnostusojitukset. Turvemaita koskee myös yksi ajankoh- tainen metsien käsittelyyn liittyvä tavoite: jatkuvapeitteisen kasvatuksen osuus noste- taan turvemailla 30 prosenttiin. ”Turvemailla jatkuva kasvatus pitää maaperän vesitasapainon paremmin tasai- sena, eikä turvemaasta pääse ilmakehään kasvihuonekaasuja. Menetelmän
kohti tulevaisuudessakin hyvinvoivaa, turvallista ja yhdenvertaista työpaikkaa.” Hallinnon tavoitteet käsittävät esimer- kiksi sen, että Metsä Group tietää hankki- miensa raaka-aineiden alkuperän. Sertifioi- dun puun osuus nostetaan vähintään 90 pro- senttiin kaikesta hankitusta puusta. Tavaran- toimittajilta edellytetään, että nämä sitoutu- vat noudattamaan eettisiä periaatteita. ”Tavoittelemme täysin jäljitettävää sekä vastuullisesti toimivaa toimitusketjua. Emme yksin voi parantaa maailmaa, vaan siihen tarvitaan meitä kaikkia”, Tuo- mola toteaa.
Resurssien käytön tehokkuus ja tuotannon vastuullisuus - 35 % vedenkäyttö per tuotettu tonni (m³/tn, vuoteen 2018 verrattuna) - 10 yksikön parannus energiatehokkuudessa (energia- tehokkuusindeksi, vuoteen 2018 verrattuna)
0 tn jätettä kaatopaikalle (m³/tn, vuoteen 2018 verrattuna)
Merkitys yhteiskunnalle ja ennakkoluuloton yhteistyö 100 % jäljitettävät raaka-aineet > 90 % sertifioidun puun osuus 100 % toimittajien sitoutuminen eettisiin toimintaperiaatteisiin 100 % toimittajakyselyt ja -auditoinnit keskeisille toimittajille 100 % yhteinen kestävän kehityksen tavoite partner-toimittajien kanssa
Jokaisen kunnioittaminen, oikein toimiminen ja turvallinen työympäristö 100 % eettisyysbarometrin toimenpiteiden toteutus 100 % anonyymit rekrytoinnit avoimissa hauissa > 30 % naisia johdossa 0 työtapaturmaa
AAA henkilöstön työtyytyväisyys
metsä groupin viesti | 41
Powered by FlippingBook