3/24
METSÄ GROUPIN VIESTI
Jorma Pietikäinen ja Tuomas Hookana tutkivat, miten
taimet lähtevät kasvamaan poimintahakkuun jälkeen. E dellisen kerran metsä oli har- vennettu noin 20 vuotta sitten. Rehevällä maapohjalla kas- voi sekä kuusta että koivua, ja siellä, missä maasto kohosi karummaksi kumpareeksi, val- taa pitivät männyt. Torniolaisesta Jorma Pieti- käisestä oli tullut metsänomis- taja pari vuotta aiemmin, kun hänen äitinsä kuolinpesä purettiin ja metsäomaisuus jaettiin Pietikäisen ja sisarusten kesken. Nyt Pietikäinen kulki metsässä rinnatusten Metsä Groupin metsäasiantuntija Tuomas Hookanan kanssa kartoittamassa metsänsä hakkuutarpeita. Hookana hahmotteli Pietikäiselle hakkuusuun- nitelman. Noin 12 hehtaarin kuusivaltaiselle alu- eelle tehtäisiin luontaiseen uudistumiseen tähtäävä suojuspuuhakkuu. Hehtaarille jätettäisiin 100–300 suojuspuuta suojaamaan niiden alla kasvavaa tai- mikkoa. Reilun kolmen hehtaarin mäntyvaltaiseen metsään tehtäisiin siemenpuuhakkuu, jossa siemen- puiksi jätettäisiin hehtaarille 50–100 hyvälaatuista valtapuuta. Toinen, reilun kolmen hehtaarin kuusi-koivuval- tainen sekametsä käsiteltäisiin poimintaluontoisella harvennushakkuulla. Poimintahakkuu on yksi jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen menetelmistä, ja sillä pyritään edistämään metsän luontaista uudistumista. Siinä poistetaan reilulla kädellä metsän kookkaimpia puita, mikä tekee tilaa elinvoimaisille pienemmille puille sekä uusille taimille. Osa hyvälaatuisista isoista puista jätetään met- sään siementä tuottamaan. Alemmista latvusker- roksista poistetaan huonolaatuisia puita, ja ylitiheitä puuryhmiä harvennetaan. Menetelmä soveltuu hyvin pohjoissuomalaisiin kuusi- ja mäntyvaltaisiin metsiin sekä turvemaille, jollainen myös Pietikäisen metsä on. Pietikäisestä ehdotus kuulosti hyvältä, ja puu- kauppa solmittiin kevättalvella 2023. Ensimmäiset lohkot hakattiin saman vuoden syyskuussa ja loput pääsiäisen aikaan seuraavana vuonna. TURVEMAALLA KASVAVIA metsiä on Suomessa yhteensä noin 5 miljoonaa hehtaaria. Metsäteolli- suudelle turvemaat ovat valtava puureservi, sillä niillä kasvaa noin neljännes kokonaispuustosta. Suomessa on maakuntia, joissa turvemaiden pinta- ala on 30–40 prosenttia metsämaan pinta-alasta. Takavuosina soita ojitettiin ahkerasti. Oji- tus paransi puuston kasvua, mutta aiheutti myös ympäristökuormitusta, jonka laajuuteen havah- duttiin vasta 1990-luvulla. Ojituksen seurauksena
vesistöihin karkasi ravinteita ja kiintoainesta. Ja vaikka ensin luultiin, että kuormitus on lyhytkestoi- nen, myöhempi tutkimus paljasti sen jatkuvan kym- meniä vuosia. Turvemaiden metsien käyttö vaikuttaa myös ilmastoon tavoilla, jotka viime vuosina on alettu ymmärtää aiempaa paremmin. Avainasemassa on turvemaan vedenpinnan taso. Kun turvemaa ojite- taan, vedenpinnan taso painuu, jolloin turve kuivuu ja alkaa hajota hiilidioksidiksi. Jos puusto hakkuussa kerralla poistetaan, sen haihdutus lakkaa. Ja kun vedenpinta on lähellä maanpintaa, maaperästä alkaa vapautua metaania. ”Perinteisesti turvemailla on tehty päätehakkuu ja kunnostusojitus, mutta nykyään vesitaloutta pyri- tään säätelemään puuston peitteisyydellä”, Hookana kertoo. Tavoitteena on, että vedenpinta pysyttelee mah- dollisimman vakaasti noin 30–40 sentissä. Silloin puiden juuristolla on riittävästi hapellista tilaa, mutta maaperän turvekerros on veden alla, eikä ala hajota. Erilaisia hakkuuintensiteettejä tutkinut Luon- nonvarakeskus on esittänyt, että kuusivaltaisilla turvemailla haihdunta pysyy sopivalla tasolla, kun puuston pohjapinta-ala on poimintahakkuun jälkeen 10–12 neliömetriä hehtaarilla. Jatkuvapeitteinen kasvatus on etenkin rehevillä turvemailla monesti myös taloudellisesti miele- käs vaihtoehto. Vaikka poimintahakkuista kertyvä kantorahatulo on päätehakkuuta pienempi, kustan nuksia ei koidu kunnostusojituksesta ja uudista misesta. Taloudellinen kannattavuus edellyttää, että alue taimettuu luontaisesti. Pietikäisen metsässä tämä ehto toteutuu. ”Edellisen harvennuksen jäljiltä metsään on alka- nut kehittyä uutta puusukupolvea. Edellytykset jat- kuvan kasvatuksen mukaiseen hakkuuseen ovat ole- massa”, Hookana sanoo. TEKNISESTI POIMINTAHAKKUU on päätehakkuuta vaativampi toimenpide, ja vaatii hakkuukoneen kuljettajalta ammattitaitoa. Pietikäisen metsän hakkuista vastannut Metsä Pirttimaa on kokenut urakoitsija, jonka työnjälkeen metsänomistaja on tyytyväinen. ”Sivullinen ei metsästä hoksaisikaan, että sitä on hakattu. Niin sievä se on.” Seuraavaksi metsä saa varttua omaan tahtiinsa 15–20 vuotta, minkä jälkeen edessä on uusi poimin- tahakkuu. ”Meikäläinen ei tosin taida siihen enää ehtiä, jää seuraavan sukupolven päätettäväksi. Vaikka tuskin hekään sitä pallokentäksi vetävät.”
17
Powered by FlippingBook