3/25
METSÄ GROUPIN VIESTI
Mittaustapa vaikuttaa metsien hiili- taseeseen Eri maiden tavat mitata ja raportoida metsien hiilitasetta vaihtelevat, vaikka taustalla on yhteiset ohjeet. Suomessa muutokset metsien TEKSTI ANTTI KIVIMÄKI päästöissä raportoidaan tarkemmin ja nopeammin kuin monessa muussa maassa. T ämän vuoden alussa Luonnonvarakeskus (Luke) julkisti kasvihuonekaasuinventaarion ennakkotiedot, joiden mukaan metsämaa Suo- messa vuosina 2021–2023 luovutti ilmakehään enemmän kasvihuonekaasuja kuin sitoi niitä. Aiemmin metsien ajateltiin olevan hiilinielu, mutta selvityksen mukaan se oli kääntynyt päästölähteeksi. Tärkeimmiksi syiksi mainittiin puuston kasvun pienentyminen, hakkui- den lisääntyminen sekä maaperän hiilidioksidipäästö- jen kasvu. Suomen verrokkimaissa havainnot ovat Luken tutki- musprofessorin Aleksi Lehtosen mukaan samansuun- taisia. Saksassa metsät ovat kääntyneet voimakkaasta nielusta päästölähteeksi. Myös Norjassa ja Ruotsissa metsien kasvu on hidastunut. ”Keski-Euroopassa puita on kuivunut pystyyn ja kaarnakuoriaiset ovat tehneet isoja tuhoja. Pohjois- Euroopassa mahdollisesti ilmakehän kuivuminen on lisännyt haihdutusta ja kuivuusstressiä”, Lehtonen sanoo. Poliittisesti hiilinielun laskenta on latautunut aihe, koska se vaikuttaa valtioiden päästövähennysvelvoittei- siin. Ovatko mittaustavat yhteneväisiä eri maissa? Kyllä ja ei. Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC on antanut koko maapallolle kattavat ohjeet kasvi huonekaasuinventaarioiden tekoon. Tarjolla on eri tutkimusmenetelmiä. Jos mittaukset eivät onnistu,
Kuvissa nähdään kauniisti, miten maapallo hengittää
PULLIAINEN KANNATTAA maaperän päästöjen arvi- ointia satelliittikuvauksen ja inversiomallinnuksen avulla. Menetelmässä satelliitti mittaa ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden miljoonissa pystysuorissa pylväissä. Kun näitä havaintoja tehdään vuodesta toiseen ja meteorologista havainnoista tunnetaan maapallon ilmakehän liikkeet viidentoista minuutin tarkkuu- della puoli vuosisataa taaksepäin, tästä kaikesta datasta voidaan reaaliaikaisesti laskea se, paljonko maaperä ja kasvillisuus missäkin sitovat tai päästä- vät hiiltä. ”Koko maapallon tasolla kuvissa nähdään kau- niisti, kuinka pallomme hengittää. Loppukeväällä pohjoiset metsät alkavat sitoa hiiltä ja syksyllä ne taas kääntyvät hiilen lähteeksi.” Kun Nasan OCO-2-satelliitin mittauksia Suomen hiilidioksidipäästöistä verrataan Suomen virallisesti raportoimiin päästöihin, ero on räikeä. Satelliitti- mittausten mukaan Suomi oli vuosina 2015–2020 koko ajan hiilinielu, kun taas virallisen raportoinnin mukaan Suomi oli päästölähde. ”Luultavasti satelliittipohjaiset mittaukset ovat enemmän totta kuin raportoidut. Kaikissa luonnon- tieteissä mittaukset antavat todellisemman kuvan kuin mallinnukset. Mallinnuksissa pitää käyttää paljon erilaisia yhtälöitä, jotka yksinkertaistavat asi- oita. Heti kun mallinnetaan jotain, josta ei ole suoraa dataa, epävarmuudet lisääntyvät dramaattisesti.” Nyt on käynnistymässä valtioneuvoston tilaama iso tutkimushanke, jossa Luke, Ilmatieteen laitos ja Helsingin yliopisto yhdessä selvittävät keinoja, miten voi verrata erilaisia maaperän hiilitaseen mittaus- mekanismeja ja miten epävarmuuksia voisi hallita nykyistä paremmin. Pulliainen uskoo suunnan pitkällä tähtäimellä olevan kohti satelliittipohjaista mittausta. Euroopan avaruusjärjestö (ESA) laukaisee vuonna 2027 CO2M- satelliittijärjestelmän havainnoimaan ilmakehän hiilidioksidipylväitä. Idea on sama kuin Nasan OCO- 2:lla, mutta peittävyys ja frekvenssi ovat paljon suu- remmat. ”Tämä kääntää maaperän hiilitaseen mittauksen uuteen uskoon: satelliittipohjaisemmaksi ja luotetta- vammaksi ja vähemmän poliittiseksi mielipidekysy- mykseksi”, Pulliainen sanoo.
29
Powered by FlippingBook