3/23
METSÄ GROUPIN VIESTI
oli Alarautalahden mukaan kuljettajien rekrytointi. Tähän haasteeseen Metsä Group vas- tasi Pro Kuljettaja -hankkeella, jonka kautta alueen puunkorjuu- ja kuljetusyri- tykset ovat reilussa kahdessa vuodessa rekrytoineet yli 50 uutta kuljettajaa. ”Tällä hetkellä tilanne on hyvä, eikä akuuttia pulaa ole. Totta kai meidän tulee jatkossakin pitää huoli siitä, että yrittämisen toimintaedellytykset, kuten ennakoitavuus ja työn tasaisuus, säilyvät hyvinä.” K emin biotuotetehtaan lähestyvä käynnistymi- nen näkyy jo puukauppa määrissä, ja puun osto on ollut käynnissä jo jonkin aikaa, sanoo Metsä Grou- pin puukaupasta vastaava johtaja Jani Riissanen . ”Meillä on ollut suunnitelmat jo hyvissä ajoin valmiina määrien nosta- miseksi, ja olemme rekrytoineet lisää ammattilaisia, joiden avulla pystymme kiristämään otettamme puunhankin- nassa. Luotan vahvasti siihen, että saamme omistajajäseniltämme hankit- tua tarvitsemamme puun.” Kemin tehtaan pääasiallinen puun- hankinta-alue kattaa Lapin, Pohjois-Poh- janmaan ja Kainuun maakunnat. Han- kinta-alue kasvaa nykyiseen verrattuna ja muuttaa siksi kaikkien Metsä Groupin kuitupuuta käyttävien tehtaiden han- kinta-aluetta. Kemin tehdas kasvattaa erityisesti Lapin kuitupuuvaltaisten metsien kysyn- tää, ja Metsä Group myy pohjoisia tukkeja paikallisille yksityisille sahoille. Konser- nissa on toki käyttöä myös tukille.
Autonominen puukenttä-
nosturi siirtää kuitupuita kahmareilla eli ”kourilla”
Opaste kertoo, minkä kaistan rekan kuljettaja valitsee.
22
Powered by FlippingBook