Metsä Groupin Viesti 3 - 2023

3/23

METSÄ GROUPIN VIESTI

”Meillä on Raumalla maailman modernein saha, jonka auttaa meitä säi- lyttämään tasapainon tukin ja kuidun suhteen”, Riissanen sanoo. Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjan- maan alueille on vuosien saatossa synty- nyt hakkuurästejä etenkin kasvatusmet- siin, joten potentiaalia hakkuumäärien kasvattamiseen on. ”Uuden biotuotetehtaan myötä pys- tymme koko Pohjois-Suomessa aiempaa paremmin vastaamaan metsänomista- jien tarpeisiin, etenkin kuitupuutarjon- nan osalta”, Kemin hankintapiirin piiri- päällikkö Jarkko Parpala sanoo. Jonkin verran haastetta puunhankin- taan tuo rästikohteiden sijainti, sillä osa potentiaalista sijaitsee joko turvemailla tai soiden takana. ”Pystymme korjuun tarkalla suunnit- telulla ja korjuukaluston erikoisvarus- teluiden avulla siirtämään merkittävän osan talvikohteita kesäkauteen”, Parpala sanoo. Lisäksi talvikorjuusta aiotaan jatkossa ottaa entistä enemmän tehoja irti. ”Olemme jo parina talvena tehneet hakkuukaluston siirtoja etelästä pohjoi- seen hyvin tuloksin. Puun autokuljetus tarvitsee väliterminaaleja etenkin ruuh- kaiseen talviaikaan, ja näitä pohjoisessa onkin jo vanhastaan varsin hyvin käy- tössä.” H ankintapuu tulee ole- maan Kemin biotuoteteh- taan puunhankinnassa merkittävässä roolissa, Kajaanin hankintapiirin piiripäällikkö Harri Huo- vinen kertoo. ”Pohjois-Suomessa hankintahakkuita tehdään vielä kohtuu paljon, ja biotuote- tehtaan myötä menekki tulee olemaan tasolla, joka kannustaa hankintakuitu- puun tekoon jatkossakin.” Vuodenvaihteessa toimintansa aloit- tanut Kajaanin hankintapiiri kattaa maantieteellisesti Kainuun maakun- nan, Nurmeksen, Taivalkosken ja Kuu- samon. Kajaanin piirikonttorin lisäksi paikallistoimistot sijaitsevat Nurmek- sessa, Sotkamossa, Hyrynsalmella, Suomussalmella, Taivalkoskella ja Kuu- samossa. Huovisen mukaan uusi piiri ja tihen- netty metsäasiantuntija- ja toimisto- verkko auttavat palvelemaan Metsä Grou- pin omistajajäseniä entistä paremmin. ”Omistajajäsenpohja on meille kaik- kein tärkein asia, ja olemmekin saaneet Kajaanin hankintapiirin alueelta uusia jäseniä”, Huovinen kertoo.

Odotukset Kemissä ovat korkealla uuden tehtaan ansiosta, sanoo metsänomistaja Tytti Ahoranta.

parissa, ja lisännyt omalta osaltaan mui- den yritysten mielenkiintoa investoida Kemiin”, Ahoranta sanoo. Metsä Group on kertonut, että se suun- nittelee Kemin biotuotetehtaan ympärille vastaavan kaltaista teollisista toimijoista koostuvaa ekosysteemiä kuin yhtiön Äänekosken tehdasalueella jo on. ”Odotukset tehdasintegraatin suhteen ovat korkealla, ja syystä. Me tiedämme, että puusta voidaan valmistaa vaikka mitä.” Ahorannan oma metsätila sijaitsee Kittilässä. Lisäksi hän on osakkaana kah- dessa eri metsäyhtymässä. Metsäliitto Osuuskunnan jäsen hän on ollut vuo- desta 2014 lähtien. ”Osuuskunnan voitonjakomalli on todella tuottava. Pelkästään se on hyvä syy liittyä.”

Huovisen mukaan yhtiön omistaja­ jäsenilleen tarjoamat edut ovat yllättä- neet alueen metsänomistajat iloisesti. ”Moni on sanonut, että hitsi, kun olisi aiemmin hoksannut liittyä.” K emiläinen Tytti Aho- ranta on seurannut biotuotetehdashankkeen etenemistä sananmukai- sesti paraatipaikalta, eli naapuritontilta. Kemin Digipolis Oy:n projektipäällikkönä työs- kentelevä Ahoranta on sekä metsänomis- taja että pitkän linjan metsäammatti­ lainen. ”Biotuotetehdas on Kemin kaupun- gille ja koko maakunnalle aivan mahtava asia. Se on saanut aikaan investointibuu- min myös mekaanisen puunjalostuksen

23

Powered by