3/23
METSÄ GROUPIN VIESTI
”Sellusta puhutaan julkisuudessa alhaisen jalostusarvon tuotteena. Itse näen, että Metsä Groupin biotuotetehtaat muodostavat alustan, jonka päälle kasvavaa tuotepalettia voidaan rakentaa.”
Paikka eturivissä säilyy
TEKSTI MARIA LATOKARTANO KUVA MIKKO KANKAINEN
V astuullinen taloudenpito on Metsä Groupin toiminnassa avainasemas- sa, sillä vain sen kautta yhtiö pystyy samanaikaisesti kasvattamaan lii- ketoimintaansa, kehittämään uusia tuotteita sekä palkitsemaan omistajaosuuskuntaansa, arvioi Metsäliitto Osuuskunnan hallintoneu- voston tuore jäsen Petri Miettinen . ”Julkista keskustelua seuraamalla on helppo huomata, että Metsä Groupin toi- minta herättää kiinnostusta. Se on hyvä asia ja osoittaa, että olemme edelläkävijöitä.” MIETTINEN on ammatiltaan maatalousyrit- täjä. Hänen Ranta-Kolkka-niminen tilansa sijaitsee Etelä-Savossa Juvalla. Tilan toimin- nan kolme tukijalkaa muodostavat luomuryp- sin viljely, metsätalous ja metallityöt, kuten esimerkiksi metsäkonelavettien ja -kompo- nenttien valmistus. Suunnitelmissa on pieni- muotoisen matkailutoiminnan aloittaminen. Tilan metsien uudistamisen ja varhaishoi- don Miettinen pyrkii tekemään itse. ”Raivaaminen on hyvää hyötyliikuntaa
ja oikeaan aikaan tehty perkaus luo perus- tan kannattavalle metsätaloudelle”, hän perustelee. MIETTISEN JA METSÄ GROUPIN yhteistyö alkoi 2000-luvun alkupuolella. ”Tuli heti sellainen tunne, että tässä on joukko ihmisiä, jotka ajattelevat metsäta- loudesta samalla tavoin kuin minä, ja joille metsä on samalla tavoin tärkeä kuin itsel- leni. On ollut palkitsevaa huomata, että ennakkokäsitykseni on pitänyt paikkansa.” Miettiselle on tärkeää, että puu käyte- tään tarkkaan hyödyksi, ja että siitä valmis- tetaan tuotteita, joilla voidaan korvata fossii- listen raaka-aineiden käyttöä. Hallintoneuvoston jäsenenä Miettinen on sitoutunut edistämään Metsä Groupin asiaa ja tekemään työtä jäsenten eduksi. ”Odotan, että saan käyttööni tietoa, joka auttaa minua tekemään oikeita päätöksiä. Tämän päivän valinnoilla varmistamme sen, että olemme eturivissä myös 20 vuoden päästä.”
FAKTA Petri Miettinen
IKÄ: 50 vuotta
AMMATTI: maa talousyrittäjä
KOTIPAIKKAKUNTA: Juva
VALITTIIN Metsäliitto- osuuskunnan hallinto neuvoston jäseneksi keväällä 2023
PERHE: vaimo ja 4 lasta
HARRASTUKSET: hyöty liikunta ja lukeminen
MOTTO: Hyväksy tosiasiat
24
Powered by FlippingBook