3/23
METSÄ GROUPIN VIESTI
Puoli vuosisataa metsurina Seppo Halonen jää eläkkeelle pitkän työuran jälkeen. Hän sanoo, että hyvät varusteet ovat pitäneet kehon kunnossa.
TEKSTI ILKKA LUUKKONEN KUVA MARKO PAAKKANEN
V iidenkymmenen vuoden Seppo Halosen on kuitenkin tehnyt töitä Metsä Groupille vuodesta 1973 lähtien – eikä mitä tahansa työtä, vaan hän on ollut metsurina kaikki nämä vuodet. Työsuhde alkoi aikanaan, kun Metsäliiton työnjohtaja Kauko Ahonen palkkasi 15-vuotiaan kova- kuntoisen nuorukaisen töihin. työura yhden työnantajan palveluksessa on melkoinen harvinaisuus. Leppävirtalainen ”Olin käynyt kansalaiskoulun ja läh- tenyt isän kanssa metsähommiin. Työ maistui hyvältä, oli kova into tehdä”, Halonen muistelee. Ensimmäinen leimikko löytyi Reinik- kalasta, Soisalon saaresta, Leppävirralta Kuopioon päin mentäessä. Se oli harven- nusleimikko, josta kaadettiin kuitupuuta. Päivätuotos jäi pienemmäksi kuin tule- vina vuosikymmeninä, ja myös kalusto vaikutti asiaan. ”Sahat olivat painavampia ja heikom- pia teholtaan painoonsa nähden. Ne olivat myös epävarmempia toimimaan”, Halonen sanoo. KUN HALONEN aloitti työuraansa, ei ollut tavatonta, että alle viisikymppinen metsuri joutuu sairauseläkkeelle työssä aiheutuneiden vammojen takia. Halonen taas on pysynyt koko ikänsä hyvässä kunnossa ja jää syksyllä eläkkeelle vähän alle 66-vuotiaana. Mikä on hänen salai- suutensa? ”Sen kun tietäisin.” Hän etsii vastausta järkevästä pukeutumisesta ja siitä, että varusteet ovat vuosikymmenten mittaan paran tuneet.
Seppo Halonen arvelee, että metsurin työt jatkuvat eläkkeellä omissa metsissä.
”Ennen olivat vehkeet heikot. Heti kun rupesi ensimmäisiä sadevaatteita tule- maan, minä olin niiden innokas käyttäjä.” Märällä kelillä Halonen saattoi kes- ken päivän vaihtaa kuivat päällysvaat- teet ylleen, vaikka vanhemmat metsurit vähän ihmeissään katselivatkin tätä. Hän kuitenkin ajatteli, että on tärkeää pysyä kuivana, erityisesti talvella. ”Myös käsineitä olen pyrkinyt vaihta- maan, ettei ole märät kädet.”
Työ on myös keventynyt sen ansiosta, että hakkuut ovat korvautuneet raivaus- työllä. Fyysinen rasitus jää siinä kevyem- mäksi. TYÖKALUT EIVÄT jää naulaan eläkkeellä- kään, vaan Halonen aikoo jatkaa omien metsiensä hoitamista. Kuluvatko eläke- päivät siis raivaussahan varressa? ”Tämmöinen vaara on tarjolla”, nau- rahtaa hyväntuulinen Halonen.
25
Powered by FlippingBook