Metsä Groupin Viesti 3 - 2023

Elementtien haasteita ovat kaareva muoto ja tekninen kestävyys. Tornit joutuvat sietämään vaihtelevia sääoloja.

kyse on tärkeästä ja pitkäaikaisesta yhteistyöprojek- tista, sillä entistä päästöttömämpi energiantuotanto tarjoaa todella merkittäviä kasvumahdollisuuksia. Ruotsalaisen RISE-tutkimuslaitoksen tekemän analyysin mukaan puurakenteinen tuulivoimalan torni vähentää päästöjä 90 prosenttia verrattuna saman korkuiseen ja -kuormitteiseen terästorniin. Lisäksi kertopuu varastoi hiiltä koko käyttö- aikansa ajan. Myös Modvion aikoo hyödyntää puumateriaalin uudelleen, kun tuulivoimala aikanaan poistuu käytöstä. ”Kertopuu on uusiutuva ja hiiltä varastoiva mate- riaali, jonka ansiosta voimalatorneissa voidaan luo- pua useiden komposiittien ja PVC-muovien käytöstä. Kertopuutornit ovat myös kevyempiä, joten ne eivät tarvitse yhtä massiivisia perustustöitä kuin teräs­ rakenteet. Lisäksi rakennusmateriaalit ovat aika- naan hyödynnettävissä uudelleen”, Uimonen listaa ratkaisun etuja. KEVÄÄLLÄ JULKISTETUN yhteistyön juuret ovat Metsä Woodin ja Modvionin muutaman vuoden takaisessa kehityshankkeessa. Siinä kartoitettiin kertopuun teknisiä ominaisuuksia ja sen soveltu- vuutta tuulivoimarakentamiseen. Keskeisiä haasteita olivat elementeiltä vaadittu kaareva muoto sekä tekninen kestävyys, sillä tor- nit joutuvat sietämään rajusti vaihtelevia sääoloja. Ensimmäinen 36-metrinen pilottimylly rakennettiin pari vuotta sitten ja testitoimitukset isompiin versi- oihin alkoivat viime vuoden lopulla. Modvionin perustajiin kuuluvan konsepti- insinööri David Olivegrenin mukaan Kerto LVL -tuote ja yhteistyö Metsä Woodin kanssa ovat olleet avaintekijöitä onnistumiselle. ”Kertopuun taivuttamiseen suhtauduttiin Metsä Woodissakin aluksi hieman epäillen, mutta epä­ luulot karisivat yhteistyön edetessä. On todella hienoa, että he ovat tässä näin vahvasti mukana”, Olivegren kiittelee.

Kertopuutornit eivät tarvitse yhtä massiivisia perustustöitä kuin teräsrakenteet.

UIMOSEN TAPAAN Olivegren korostaa puurakenteen ekologisia etuja, sillä käytännössä kertopuinen tuu- livoimatorni on hiilinegatiivinen. Samalla se avaa koko toimialalle tietä entistä päästöttömämpään energiantuotantoon. ”Kertopuusta rakennetut tornit ovat myös kevy- empiä ja kustannustehokkaampia”, hän toteaa. Modvionin tornien lisäetuna on niiden modulaa- rinen eli osista koottava rakenne. Se helpottaa logis- tiikkaa ja mahdollistaa tuulivoiman rakentamisen myös syrjäisemmille paikoille. ”Korkeammilla torneilla päästään hyödyntämään voimakkaampia ja vakaampia tuulia. Se tarkoittaa myös edullisempaa energiantuotantoa”, Olivegren lisää. Modvion on pääsemässä itsekin mukavaan myötätuuleen. Vuonna 2016 perustettu ja Götebor- gissa toimiva yritys työllistää nelisenkymmentä henkilöä. Tammikuussa järjestetyllä viimeisimmällä sijoituskierroksella se keräsi noin 125 miljoonan euron rahoituspotin. Yhtiön seuraavana kehitysaske- leena on rakentaa 6 megawatin tuuliturbiini ja käyn- nistää sen myötä sarjatuotanto. ”Yritys perustettiin aikanaan ajatuksesta, että tai- vutamme puuta vaativiin rakenteisiin. Minulla on veneenrakentajan, puusepän ja arkkitehdin tausta, joten tiedän puussa piilevän potentiaalin”, Olivegren tiivistää.

53

Powered by