3/26
METSÄ GROUPIN VIESTI
Vedenpinta nousi lähes kaikkialla, mutta tämä ei aina vähentänyt turpeen hajoamista. Ravinteik- kaista maista mustikkaturvekankailla vain avohak- kuut hidastivat turpeen hajoamista, kun taas ruoho- turvekankailla vain osittaiset hakkuut eli harven- nus- ja poimintahakkuut tekivät niin. Karuilla mailla eli niukkaravinteisilla puolukka- ja varputurvekankailla hakkuut eivät hidastaneet turpeen hajoamista. Vedenpinta nousi avohakkuilla, mutta ei osittaisilla hakkuilla. Vedenpinnan nousukaan ei riittänyt näillä karuilla mailla vähentämään turpeen hajoamista. Puolukkaturvekankaalla itse asiassa avohakkuut hieman lisäsivät turpeen hajoamista, vaikka veden- pinta samalla nousi. ”Luultavasti tämä liittyy lämpötilaan. Puuston poistuttua aurinko osuu suoraan turvekankaalle, ja lämpö kiihdyttää turpeen hajoamista”, Korrensalo sanoo. HAKKUUT NOSTIVAT pohjaveden pintaa enimmil- lään noin 30 senttiä. Vaikuttavuuden kannalta Kor- rensalo huomauttaa, että vedenpinnan nousu on tärkeintä lähellä pintaa. Jos pohjaveden pinta nou- see 40 sentistä 20 senttiin, vaikutus on isompi kuin jos se nousee 80 sentistä 60 senttiin. ”Syvällä oleva turve on jo pitkälle hajonnutta, ja jäljellä on vaikeammin hajotettavaa ainesta. Syvällä on myös kylmempää. Merkittävimmät ilmasto- hyödyt saadaan keskittymällä siihen turvekerrok- seen, jossa valtaosa hajotuksesta tapahtuu.” Isossa kuvassa Korrensalo katsoo, että turpeen hajoamisen näkökulmasta oleellisempaa kuin miet- tiä oikeaa hakkuutapaa on miettiä oikeaa pohjaveden tasoa. ”Vedenpintaa pitäisi saada ylös enemmän kuin millään hakkuukäsittelyllä saatiin. Tämä liittyy enemmän ojituksiin kuin hakkuisiin sinänsä.” Korrensalo huomauttaa, että turpeen hajoaminen on suometsien päästöissä vain yksi näkökulma. ”Vaikka tästä näkökulmasta jatkuvalla kasvatuk- sella ei ollut etua avohakkuisiin nähden, jatkuvalla kasvatuksella voi olla muita etuja, kuten aluskasvilli- suuden hiilinielun vahvistuminen, monimuotoisuu- den säilyminen ja vaikutukset vesistöihin.” KORRENSALON JOHTAMASSA tutkimuksessa oli mukana yhteensä 12 tutkijaa, pääosin Lukesta. Tut- kimuksessa mitattiin hakkuiden vaikutusta yhdel- lätoista koealalla, jotka sijaitsivat kahdeksassa suo- metsässä. Pohjoisimmat metsät olivat Rovaniemellä ja Heinävedellä mutta yleisesti ne olivat selvästi ete- läisessä Suomessa. Vanhimmat tutkitut hakkuut olivat parin kymmenen vuoden takaa ja nuorimmat 2020-luvulta. Maaperää mittaroitiin koealoilla
Turpeen hajoaminen hidastuu avohakkuun jälkeen.
Sen sijaan vedenpinnan alla turve hajoaa hyvin hitaasti, kun vedessä on vain vähän happea ja lisäksi syvällä turpeessa on kylmää. Niinpä kun pohjaveden pinta kohoaa, turpeen hajoaminen pääsääntöisesti hidastuu.” VÄÄRINYMMÄRRYS, että turve alkaisi hakkuiden jälkeen hajota nopeammin, johtuu Korrensalon mukaan muutamasta syystä. Julkisessa keskustelussa asioita useasti yksinker- taistetaan. Kun avohakkuissa ja niiden jälkeen suo- metsän päästöt nettona lisääntyvät, on ollut helppo ajatella, että varmaan sitten turpeenkin hajoaminen lisääntyy. Hakkuiden jälkeen turpeen hajoamiseen myös kiinnitetään enemmän huomiota. ”Turpeen hajoaminen on kuin musiikin borduna- ääni, joka soi koko ajan taustalla, mutta sen päällä melodia vie suurimman huomion. Turve hajoaa maassa kaiken aikaa, mutta täysikasvuisessa suo- metsässä puuston hiilensidonta peittää helposti tämän ilmiön alleen.” SUOMETSIEN TUTKIJANA Korrensalo itse osasi odottaa tulosta, että hakkuut nostavat pohjaveden pintaa ja vähentävät turpeen hajoamista suomet- sissä. Tutkituista menetelmistä avohakkuut vähen- sivät turpeen hajoamista yleisesti ottaen eniten. Tulos ei kuitenkaan ollut yksityiskohdissaan niin suoraviivainen kuin tutkijat olivat odottaneet.
20
Powered by FlippingBook